Aurinko suosii puutarhaihmisiä ja luo toiveen pikaisesta pihaelämään palaamisesta. Viime lauantai oli vuosikokouspäivä, joukko Puutarhanaisia kokousti tällä kertaa Viikin Gardeniassa yhteisen harrastuksen merkeissä. Tilaisuuden extrabonuksena saimme kuulla erittäin mielenkiintoisen professori Risto Tahvosen ilmastonmuutosta käsitelleen esitelmän, kuinka puutarhatalouden tulisi varautua etenevään ilmaston lämpenemiseen.
Jo nyt on voitu mittauksin havaita, että kasvukausi Suomessa on pidentynyt kuukaudella - 2 viikkoa keväästä ja vastaavasti 2 viikkoa syksystä - siitä kun puutarhatalouden tutkimusta on alettu maassamme harjoittaa ja asioita kirjata systemaattisesti ylös. Tällä on jo vaikutusta myös vuotuisen sadon määrään ja esitelmässä kuullun mukaisesti lisää hyviä kasvu-uutisia on tulossa pohjoiselle pallon puoliskollemme.
Kasvihuoneilmiönäkin tunnettu ilmaston lämpeneminen on pitkällisten mittausten ja tutkimusten mukaisesti etenemässä nyt nopein harppauksin. Hiilidioksidin määrä ilmassamme lisääntyy ja saa metsät kasvamaan kohisten, samoin monet hyötykasvit ovat jo saavuttaneet ennätysmäisiä satoja. Toki osuutta on myös kehittyneillä viljelymenetelmillä.
Meillä viljavassa ja vetisessä Suomessa olosuhteet monenlaiselle viljelylle kohenevat. Skenaarion mukaan vuoden 2080 aikoihin täällä jo talvehtivat herkemmätkin hedelmät. Omenan viljelyyn päästään toden teolla koko eteläisellä, Salpausselän alapuolisella alueella ja Pohjois-Pohjanmaata myöten koittavat harrasteviljelijöillekin onnen päivät.
Ikävämpää on sitten Etelä-Euroopassa. Siellä vuoden 2050 tietämissä aavikoituminen on edennyt jo koko Espanjan alueelle ja kuivat kesät ulottuvat Englannin korkeudelle. Pohjavesien kuivumisen seurauksena viljely etelässä käy kalliiksi ja mahdottomaksi. Siispä pohjoiset vilja-aittamme on valjastettava ruuan tuotantoon kaikin hallittavissa olevin keinoin.
Harrastajalle mukavinta kuunneltavaa oli talvehtimisen onnistuminen.
Sen myötä näen silmissäni korkeita köynnösruusukäytäviä ja mahtavia puutarha-alueita rehevine kukkapensaineen. Sääli, että ikä ei pysähdy, vaan inhimillinen vaellus ajassa jatkaa etenemistään, eikä minkäänlaista mahdollisuutta ole tuota ihanuutta päästä itse todistamaan.
Kaikesta huolimatta heräsi innostukseni hedelmäpuiden istuttamiseen taas kerran. Monta hyvää lajikevinkkiä saatiin myös. Pois härmälle alttiit vanhat lajit ja tilalle parempia, Hetaa, Konstaa, Petteriä ja Vuokkoa, joukon jatkona vielä Topiaskin. Näistä kuulemma miehiksi nimetyt ovat hyviä pölyttäjiä.
Odottelen innolla taimistojen avautumista, jospa jo tänä keväänä ostaisin sen suloisen kirsikan, luumun ja päärynän sekä vaikkapa perheomenapuun, jotka ovat aina jääneet hankkimatta. Päässäkin alkoi jo soimaan Juicea: "kuule istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee...."