Ihmeellinen kirja - Bruno Shultz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia

Sattuipa taas aivan vahingossa käsiini todella vaikuttava kirja. Bruno Shultz oli puolanjuutalainen kirjailija, jonka kohtaloksi koitui toisen maailmansodan vaino. 

Kuten monen aikalaisensa, myös Shultzin teksti luo aivan oman maailman. Se on kieleltään ja kuvauksiltaan kaunista ja unenomaista kerrontaa sotavuosiin verraten aivan toisenlaisesta todellisuudesta. 

Kanelipuodit kertoo kaiketi Brunon omaan perheeseen ja lapsuuteen vertautuvaa tarinaa pienen koulupojan elämästä. Kirja pursuu kerronnallista kauneutta kukkatarhoista, puutarhoista, tähtitavaasta kaupungin yllä, ja maalailee ihania maisemia lukijan mieleen. Toki kerronnassa kuvataan myös kurjuutta, torakoita, likaa ja puutetta. 
Ankeita oloja ja isän hiljalleen etenevää mielisairautta kuvaavat tekstit ovat surrealistisia ja outoja, mutta eivät ahdistavia tai rumia. 

"Valtava auringonkukka, joka oli nostettu mahtavan vartensa varaan ja sairastunut elefanttitautiin, odotti keltaisessa surupuvussa elämänsä viimeisiä, surullisa päiviä hirviömäisen lihavuutensa taakan alle taipuneena. Yksinkertaiset esikaupunkikellot ja vaatimattomat musliinikukkaset seisoivat neuvottomina tärkätyissä, ruusunpunaisissa ja valkoisissa mekoissaan ymmärtämättä ollenkaan auringonkukan suurta tragediaa."

Koulupojan mieltä kiinnostaa ympäröivä elämä. Kotiapulaisen Adelen touhuilu keittiössä, isän kangaskauppa värikkäine asiakkaineen. Äidin tapa pitää kauppa järjestyksessä ja  sisarusparvi vaatetettuna sekä omalaatuinen perhe-elämä kuosissa sekavan arjen keskellä. Puutetta ei ole, teatterissakin käydään aina silloin tällöin, samoin konserteissa ja piirustusta harrastamassa ylevän koulurakennuksen juhlavissa tiloissa. 

Kummallisia kuvioita kirjaan luovat kuvaukset isästä, milloin hän on ihmismäinen hahmo, joka vaipuu pikkuhiljaa yhä enemmän omiin harhaisiin mietteisiinsä. Toisinaan taas muuttuu torakaksi tai linnuksi joka hyppii verhotangoissa ja pälyilee sieltä muuta perhettä. 

Kirjaa lukiessa tulee olo, kuin tarkastelisi abstraktia maalausta ja yrittäisi saada sen sisällöstä tolkkua. Omalle tulkinnalle jää paljon tilaa. Tosi ja tarina kietoutuvat sokkeloiksi joista ei aina ole ulospääsyä. Kielikuvat ovat aivan ihania, värikkätä ja mietteitä herättäviä. 

Tietyllä tavalla kirjasta tulevat minulle mieleen C.S Lewisin Narnia tai Tolkienin Hobitit. Samanlaista todellisuuspakoa ja kauneuden kaipuuta löytyy tästäkin tekstistä, vaikka tapahtumapaikat ovat tämän maailman kaupunkeja, kortteleita ja kouluja. 

Kanelipuodit ja antikvariaatit sekä salakaupat ja kapakat esiintyvät sivuilla sekamelskana ja mystisinä paikkoina, joihin ei aina edes voi palata, jotka hajaantuvat, liukenevat ja kätkeytyvät etsijältään. 

Tässä linkissä kirjan kääntäjän, Tapani Kärkkäisen, sivut joilla on lisätietoa Bruno Shultzista
http://www.saunalahti.fi/tapank/schulz.html