Vaikka tuntui että kesän tuloa sai odotella hyvän tovin, on se nyt vihdoin saavuttuaan räiskäyttänyt kaikki panokset kehiin. Vehreyttä, vihreyttä, kukkaa - ja lämpöäkin aika ajoittain - piisaa. Puut ja pensaat kasvavat yli äyräidensä ja perennapenkit rehottavat vuohenputkista.
Viime keväänä innostuin vuohenputkisalaattia syömään, tänä keväänä olen toistaiseksi vain repinyt putkia ylös maasta hiki hatussa. Tuntuu, että joka päivälle riittää sama määrä kitkettävää riippumatta siitä kuinka paljon on puskissa kyykkinyt. Mutta ihanaa se on!
Naapurille totesin, että turhaan minä valitan kitkemisen kiivautta. Tykkään sitä tehdä, sen osaan ja siistiä jälkeä saa nopsasti - vaikkakin hetkiseksi vain.
Talven viemää
Tämän kesän kukkasaldo on murheellinen. Talven alle ovat jääneet pitkäaikaiset ihanaiseni, jalokärhö Ville de Lyon ja köynnösruusu New Dawn. Olen niitä päivystänyt esiin työntyviksi maan rakosesta, mutta ei ketään kuulu.
Saman kohtalon lie kokeneet myös Qeen Elisabeth -jaloruusut, mutta niitä voi vielä hetken toivoa tuleviksi. Myös päivänkakkaraa muistuttava Pikku prinsessa on lähes tietymättömissä ja arovuokoista nousi esille vain muutama. Kymmenet tulppaanit jäivät maan poveen ja korallikeijunkukkakin on kuollut. Pidänpä hiljaisen hetken näiden muistolle.
Vielä voimissaan
Onpa silti myös hyviä uutisia. kellokuusamasta, Kolkwitsia amabilis, ei ole paleltunut oksan oksaa ja koska kukat tulevat ylivuotisiin varsiin, on nuppuja nyt runsaasti.
Kultaköynnöskuusama rehottaa tukipuunsa ympärillä vankempana kuin koskaan, se on kukkinut vain kerran aikasemmin, ja sen jälkeen jäi vuodeksi tietymättömiin. Vihdoin kuitenkin nousi maan uumenista ja kasvoi vahvaksi. Nyt todella odotan uutta kirkkaankeltaista ja huumavasti tuoksuvaa kukintaa innolla.
Alppiruusut Mikkeli ja Haaga ovat runsaamassa kukassa kuin koskaan. Sen sijaan niiden seurassa kasvava Dahurian atsalea (Rhododenron dauricum) ei ole nuppujaan avannut, ne lienevät taas kerran paleltumisen uhreja. Itse puska sentään voi hyvin ja tuoksuu vahvasti suopursulta.