tiistai 12. marraskuuta 2013

Takuuvarma ihanuus, Linda Olssonin Kaikki hyvä sinussa

Taas kerran on ruotsalainen Linda Olsson kirjoittanut koskettavan ja viisaan kirjan. Olen ihastunut jo hänen aikaisempiinsa, esikoisteokseen "Laulaisin sinulle lempeitä lauluja", sekä "Sonaattiin Mirjamille". 

Kaikki hyvä sinussa jatkaa samaa tunnelmaa. Tämänkin kirjan tapahtumat sijoittuvat Uuden Seelannin vehreyteen. 

Päähenkilö Marion on viisissä kymmenissä oleva lääkäri, jota elämä on murjonut monin tavoin. Uudessa kotimaassaan hän kokee saaneensa aseman jotenkin etäisenä, yhteisön ulkopuolelle jääneenä, mutta hyväksyttynä ja arvostettuna jäsenenä. Syrjäiseen ja rauhalliseen merenrantataloon hän on asettunut kodiksi, ja päätynyt hidastamaan vauhtia. Vähentänyt työn tekoa ja päättänyt nauttia rauhasta ja luonnon läheisyydestä sen kummempia miettimättä. 

Sitten hän tapaa rantahietikolla pienen pojan, 

Ikan tarinasta tulee kirjan keskeinen teema, joka samalla johdattaa Marionin kipeiden muistojen äärelle ja läpi. Avaa uudet näköalat lapsen haavoittuvaan mieleen sekä herkkyyteen ja auttaa ymmärtämään sitä sisäistä pikkutyttöä, jonka harteille elämä on kasannut valtavan painolastin. 

Tarina on taitava, kaunis ja koskettava. Kerronta on Olssonin tapaan rauhoittavan seesteistä ja herkkää. Viisaus ja ymmärtämys huokuvat lauseissa ja juonen monitasoisessa kuljetuksessa. 

Samalla piirtyy selkeänä esille kai yleispätevä, keski-ikäisen naisen tarve ymmärtää itseään, sitä kuka ja millainen on ja millainen on ollut elämän eri vaiheissa. Miksi on kasvanut sellaiseksi kuin on, ja miksi valinnat ovat johtaneet juuri sinne missä on. 

Tämä kirja on karmaisevan kaunis. Epäuskottavakin joiltain osin, mutta ei haitaksi asti. 


Kirjailijan ajatuksia ja tekstejä voi seurata sivuilla www.lindaolsson.net