sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Valoilmiöitä pimeyden keskellä

Hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja pimeä. Eipä vainen aivan noinkaan, mutta kyllä nyt on pimeääkin pimeämpi aika.

Tänne kotikonnuille on vihdoin, koko kesän kestäneen viemäriverkoston peruskorjauksen jälkeen, saatu taas käveltävissä oleva tie. Mukava tunne, kun jalkojen alla on tasainen maa. Mutta uutukainen musta asvaltti imee kaiken vähäisenkin valon, eikä uusia katulyhtyjä vielä ole. Niitä on odotettu jo kaksi kesää. On niin kuin pussissa eläisi.

Junan ikkunastakin näkyy aamuin illoin vain oma nenä ja siellä täällä vilahtelevat valot. Mukavasti alkaa parvekkeilla ja pihoilla näkyä valokäätyjä, pientä piristystä tässä jo kaipaa.

Pimeyttä uhmaten ja vaihtelua tavoitellen pyrähdettiin pääkaupungissa. Vielä ei joulukatu ole virallisesti avattu, mutta kyllä oli paljon kauniita valoja! Ihmisiä kulki pitkin Hakaniemen rantaa ja Kaivopuistossa nauttimassa kirkaasta ja kuulaasta kelistä. Sadetta on nimittäin saatu koko viime viikon verran ja luvassa on räntää ja kylmenevää.





















Ja elisaamuna käväisi lumi. Olipa mukava katsella valkoista maailmaa, näytti niin puhtoiselle ja raikkaalle. Puoleen päivään mennessä nurmi vihertyi taas ja näkymä muuttui syksyiseksi. En minä lunta erityisesti odota, on sitä viime talvina ollut riittävästi, mutta kun pieni valkoinen harsokin toi jo pirteämmän mielen, niin on siinä jotain taikaa oltava.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Takuuvarma ihanuus, Linda Olssonin Kaikki hyvä sinussa

Taas kerran on ruotsalainen Linda Olsson kirjoittanut koskettavan ja viisaan kirjan. Olen ihastunut jo hänen aikaisempiinsa, esikoisteokseen "Laulaisin sinulle lempeitä lauluja", sekä "Sonaattiin Mirjamille". 

Kaikki hyvä sinussa jatkaa samaa tunnelmaa. Tämänkin kirjan tapahtumat sijoittuvat Uuden Seelannin vehreyteen. 

Päähenkilö Marion on viisissä kymmenissä oleva lääkäri, jota elämä on murjonut monin tavoin. Uudessa kotimaassaan hän kokee saaneensa aseman jotenkin etäisenä, yhteisön ulkopuolelle jääneenä, mutta hyväksyttynä ja arvostettuna jäsenenä. Syrjäiseen ja rauhalliseen merenrantataloon hän on asettunut kodiksi, ja päätynyt hidastamaan vauhtia. Vähentänyt työn tekoa ja päättänyt nauttia rauhasta ja luonnon läheisyydestä sen kummempia miettimättä. 

Sitten hän tapaa rantahietikolla pienen pojan, 

Ikan tarinasta tulee kirjan keskeinen teema, joka samalla johdattaa Marionin kipeiden muistojen äärelle ja läpi. Avaa uudet näköalat lapsen haavoittuvaan mieleen sekä herkkyyteen ja auttaa ymmärtämään sitä sisäistä pikkutyttöä, jonka harteille elämä on kasannut valtavan painolastin. 

Tarina on taitava, kaunis ja koskettava. Kerronta on Olssonin tapaan rauhoittavan seesteistä ja herkkää. Viisaus ja ymmärtämys huokuvat lauseissa ja juonen monitasoisessa kuljetuksessa. 

Samalla piirtyy selkeänä esille kai yleispätevä, keski-ikäisen naisen tarve ymmärtää itseään, sitä kuka ja millainen on ja millainen on ollut elämän eri vaiheissa. Miksi on kasvanut sellaiseksi kuin on, ja miksi valinnat ovat johtaneet juuri sinne missä on. 

Tämä kirja on karmaisevan kaunis. Epäuskottavakin joiltain osin, mutta ei haitaksi asti. 


Kirjailijan ajatuksia ja tekstejä voi seurata sivuilla www.lindaolsson.net

maanantai 4. marraskuuta 2013

Vesijärvi kutsui viikonlopun viettoon - viimeinen karavaanaus 2013?


Vielä riitti poutaa yhden viikonlopun verran. Käväisimme siis Lahdessa, Vesijärven rannalla. Perjantai-iltana saavuimme parkkiruutuun ja ehdimme pienen kävelylenkin tehdä myöhäisillan hyytävässä tuulessa.

Lauantain sää suosi ulkoilua ja paljon kiertelimme tuttuja paikkoja. Ruska oli siirtynyt maan pinnalle, punaruskeaa lehtimattoa sai ihailla monin paikoin, mutta puusto alkoi olla jo kokolailla kaljua. Ihastuimme vesitorninmäen seutuun ja arvailimme korkeitten talojen parvekkeilta avautuvia näkymiä järvelle ja hyppyrimäille. Maan tasalta ei juuri mitään näkynyt, korkea mäntymetsikkö verhoaa maiseman niin, ettei heti älyäisi keskellä kaupunkia olevansakaan.

Yöllä meidät yllätti rankka sadekuuro. Iltalenkin alkutaipaleesta ei ollut vielä vedestä tietoakaan, mutta ruokailun jälkeen, Huviretkestä ulos selvittyämme oli taivas revennyt. Ripottelua riitti unen tuloon saakka, mutta koska lämmitin tällä kertaa suostui toimimaan moitteetta, ei meillä ollut hädän päivää, vaatteet kyllä olivat nihkeitä vielä sunnuntaiaamunakin.


Sunnuntaina koko Etelä-Suomi oli verhoutunut sankkaan sumuun. Ei auttanut kuin ajella kotia kohti ja tähystää toiveikkaana kirkkaampia matkanvarsimaisemia, joita ei ollut eikä tullut.

Hämeenkoskelle sentään osuimme sattumalta ja pysähdyimme veden solinaa ihailemaan, muuten riitti sumua aina kotiportaille saakka ja maanantaiaamu avautuikin reippaassa sateessa.




Nyt olisi auto talviteloille laittoa vaille valmis. Saapa sitten nähdä millaista keliä on luvassa marraskuun loppupuolella.