torstai 22. elokuuta 2013

Mumbai, Lontoo, Lumiére, Pariisi - Herkullinen elämä

Maistuvaisen nautittava ja visuaalisia ruokakuvia silmiin nostava kirja on Richard C Moraisin Herkullinen Elämä.
Voin hyvin huoahtaa saman, kirjan takakannessa olevan Anthony Bourdainin ylistyksen: "Paras ruokakirja ikinä".

Kirja kertoo intialaisen Hassan Hajin perheen tarinan alkaen ajalta jolloin Mumbai vielä tunnettiin nimellä Bombay, ja jossa keskiluokkaistuminen oli saamassa jalansijaa nopeassa tahdissa. Hassanin isoäiti 'ammi' oli tunnetusti erittäin
hyvä keittäjä ja tartuttaa ruokainnostuksensa myös lapsiinsa. Rohkeana naisena ammi keksi markkinoida ja kehittää ruokalajejaan sodan jaloissa, kaukana kotoa oleville ja koti-ikävää poteville nuorille miehille. Maine karttuu ja kun rahaa jää säästöönkin, alkaa ammi kannustaa poikaansa ravintolan avaamiseen. Mielikuvituksellinen Bollywood ravintola - huvittelukeskus kasvoi ja kukoisti, kunnes paikallisväestön kateus sen tuhosi.

Hassanin perheen kohtaloksi tuli muutto pois maasta ja uuden alun hahmottelu Euroopassa. Lontoon harmaa ja vetinen sää sekä ihmisten kummalliset tavat lamaannuttavat perheen ja vetävät mielen matalaksi, kunnes neuvokas papa surusta toivuttuaan intoutuu johtamaan laivueensa lapsineen, ammeineen, apulaisineen ja sisaren perheineen autokaravaanissa halki Euroopan, eri maiden keittiöihin ja parhaisiin herkkuihin tutustuen. 

Tämä ruokaretki pysäyttää ylensyöneen perheen viimein Ranskaan, Lumieren pikkukaupunkiin sumuisten vuorten rinteille, jonne perustetaan tietysti intialainen ravintola. Siellä intialainen keittiö esittäytyy ensikertaa ruokatietoisille ranskalaisille. Monenlaista maukasta kommervenkkiä mahtuu tähän tarinavaiheeseen. Silmissäni väikkyvät viereisen, madam Malloryn Michelinravintolan kynttiläillallisesta hohtavat ikkunat joissaa varjo vilahtaa ja madamen epäluuloinen kurkistus tutkii uusia äänekkäitä tulokkaita väijyvästi. 

Viimein päästään Pariisiin. Hassanin itsenäistymisen ja mieheksi kasvamisen hinku sekä nerokas keittotaito johtavat tien Michelin tähtien kimallukseen. Pariisin nerokkaiden keittiömestareiden opissa ja laatutietoisten asiakkaiden koulittavana Hassanista sukeutuu ravintoloitsija ja ylistetty keittiömestari, jonka ruokia ylistetään lehtien palstoilla ja tähtiä alkaa sadella...

Herkullinen ruokakirja tulvii ihania tuoksuja ja makuja, mausteita ja värejä. Erittäin osuva valinta kirkkaaseen pakkaspäivään, mutta maistui hyvin myös kesähelteellä ja jäi mieleen pitemmäksikin aikaa.

(voi hyvänen aika miten tikkuista oli kirjoitella tätä uudella windows 8 läppärillä... oppia ikä kaikki)

lauantai 17. elokuuta 2013

Rohkea ja pelokas Raoul

Pääsin katsomaan Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvan James Thierreen teoksen Raoul. Olipa erilainen, virkistävä ja mielenkiintoinen taidenautinto. Täytyy myöntää, että itse en olisi tullut tällaista esitystä valinneeksi, vaikka olinkin kiinnostunut ohjemalehtisen kuvauksesta. Ihanaa, että kuitenkin lähdin porukan mukaan!

Olin tietysti etukäteen tutustunut esiteläpyskään ja lukenut osviittaa siitä mitä odotettavissa oli, mutta esitystä seuratessa ennakkotiedoista oli minulle vain haittaa. Yritin tunnistaa siinä mainittuja asioita ja pian pähkäilin, etten ymmärrä koko hommasta mitään, onneksi tarina ja tulkinta nopeasti vain tempasivat mukaansa.

Mahtavaa kehonkieltä, sulavaa liikehdintää, aisteja ja tajuntaa availevaa tulkintaa.

Vaivuin spektaakkelin lumoihin ja sieltä pikkuhiljaa mielen pohjalle hiipi erilaisia tuntemuksia ja vahvoja elämyksiä kahden Raoulin ja yleisestikin ihmisyyden olemuksesta. Samaan hahmoon mahtuu monia mielentiloja, rohkeutta, pelkoa, yltiöpäisyyttä, ahdistusta, varmuutta ja iloa. Mahtavan hienoa miten pienillä miimisillä eleillä voi tulkita tunnetilojen kirjoa niin, että se näkyy salin perälle, piippuhyllylle saakka!

Ihastuttavia olivat myös Raoulin kumppanit, merenelävät ja lotinkaiset sekä taidokkaasti toteutettu norsufantti, joka oli vallan hellyttävä. Näillä muutamalla hauskalla hahmolla juoneen tuli huumoria ja pehmeyttä, joka mukavasti tuuditteli satumaailman huntuun nauttimaan niukan, mutta nerokkaan lavastuksen kauneudesta.

En minä sitä tiennyt, että Thierree on taustaltaan sirkustaiteilija ja kiertänyt maailmaa vanhempiensa perustaman kotisirkuksen mukana kaksikymmentä vuotta, ennen "soolouralle" siirtymistä. Enkä minä sitäkään tiennyt, että hän on suuren Chaplinin tyttären poika. Liikekielestä kyllä saattoi erottaa tiettyjä tunnusomaisia liikkeitä, joita toki on moni taiteilija jäljilellyt vuosien saatossa. Ehkä kuitenkin henkilön potrettikuvia tarkastellessa saattaa havaita samaa ulkonäköä, kiharaiset hiukset, silmien tuike...

torstai 8. elokuuta 2013

Pihasta nauttien, sadetta odotellen

Kristiinankaupunki, venerannan puistikosta sillalle päin




















Herttaista hellettä on piisannut! Tälle päivälle lupailtu sadekin jäi ripsaukseksi vaan, mutta viime yönä oli sentään nurmikko kastunut. Aamulla kun aukaisin makuuhuoneen verhon kadulle päin, totesin, että eipä ole vettä tullutkaan, mutta sitten pihan puolelle katsahtaessani huomasin, että pihakalusteet olivat märät. Ilmeisesti tien pinta ja laattapiha on niin lämmin, että sieltä kosteus oli jo haihtunut taivaan tuuliin.

Ei meillä suuremman sateen puolesta kiirettä ole vieläkään. Kaikki kukkii ja yöllinen vesimäärä on riittänyt viherryttämään kärähtänyttä nurmikkoa sopivasti. Trooppinen 'lehmän henkäys' on ollut vastassa aina ovesta lähtiessä, niin aamulla kotoa, kuin illalla työstä lähtiessä. Töissä on ilmastointi toiminut, niin ettei tajuakaan kuinka kuumaa on. Sen kyllä tuntee viimeistään junaan hypätessä.

Junakirjana lueskelen aivan mainiota Renate Dorresteinin kirjaa Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa. Kipeästä aiheesta valtavan taidokkaasti kirjoitettu tarina vaihdevuosiinsa totuttelevasta Heleenistä jonka kaikkivoipa äiti yhtäkkiä saa aivoinfarktin ja afasian. Siinä riittää Heleenillä sopeutumista aikuistuvien lasten, miehen, sairaalahenkilökunnan, äidin ja puutarhayrityksen työntekijöiden välissä sukkuloidessaan. Hyvä kirja luettavaksi vaikkapa vertaistueksi.

Pihalla kukinta alkaa olla ehtymässä. Tällä hetkellä vielä riittää myskimalvan vaaleanpunaista röyhyä, sekä kurtturuusun punaa ja yhden ainokaisen viininpunaisen liljan loistoa. Mustilan hortensian röyhyt ovat vielä valkoiset ja verikurjenpolvissa riittää kukkaloistoa pakkasiin saakka. Uusimpana ja viimeisimpinä avautuvat syysleimut. Niissä on helakka punainen kukinto ja rungot ja lehdet viininpunaiset, mikä lie lajike, olen unohtanut.



torstai 1. elokuuta 2013

Suomikierroksella sää hymyili ja muikut olivat maukkaita!

Jo lähes viikko toimistoelämää takana!
Nopeasti menevät kesäpäivät, nyt on jo elokuu, vaikka vasta äsken, heinäkuun alkuhaminoissa jäin lomalle.

Tänä kesänä tuli kierreltyä iki-ihanaa Suomen suvea. Retki alkoi itäisellä ylös kapuamisella. Aloitimme taas kerran Loviisasta ja ajoimme tutkimaan Lappeenrannan hiekkalinnaa. Savonlinnan rantatorilla makustelimme mahtavia Kalastajan kojun muikkuja. Muikeaksi veti suun! Asiaksemme jatkoimme Ilomantsiin ja aivan itärajan pinnassa sijaitsevan Möhkön ruukin perukoille saakka. Sieltä reitti taittui länttä kohti Joensuun, Kontiolahden, Juankosken, Pielaveden sekä Keiteleen, Viitasaaren ja Kivijärven seutuja koluten.

Kontiolahdella löysimme sattumoisin tv-sarja Miikkulan kulissit. Mielenkiintoista oli haahuilla pitkin katuja ja yrittää ymmärtää miten sarja on kuvattu ja saatu kylä tuntumaan tv:ssä niin eläväiseltä kokonaisuudelta.

Lännessä kapusimme Kokkolaan ja sieltä rantatietä seuraillen ja ihania pikkukaupunkeja koluten poukkoilimme kotia ja etelää kohti. Nähdyiksi tulivat niin Pietarsaari, Kristiinankaupunki, Pori kuin Uusikaupunkikin. Uuteenkaupunkiin halusin Myllypuistoa kuvaamaan, mutta sepä olikin niin auringon kulottama, ettei siitä mitään kuvauskohdetta saanut. Toiseen reissuun jäi se projekti.

Meitä suosivat hyvät kelit. Vain Joensuu jäi auton ikkunasta katselun varaan ja Ilomantsissa, Hermannin Viinitornissa vieraillessamme vettä tihkui ja puhalsi niin raju tuulen myräkkä, että näköalaterassin kierros jäi pikaiseksi - sisätilan baarissa oli sitten sitäkin mukavampi tunnelma. Maistelimme mm. Mezikkaa ja Koiwua, kotiintuomisiksi lähti Haigu, Briegu ja Kulda Kägönen! Niistä toivon lorahtavan lasiin pullotettua kesää, kun lumen tuiskeessa niitä taasen nautiskellaan.

Vielä on ehdottomasti muisteltava myös Kokkolan Neristanin ihanaa Vohvelikahvilaa sekä rannikkokaupunkien hyvin säilyneitä puukortteleita. Niissä ei muuta vikaa ole, kuin se, että meinaavat kuvina mennä keskenään sekaisin kun ovat samanmoisia väritykseltään ja tyyliltään. Somat olivat myös pikkukaupungit Korsnäs, Kaskö/Kaskinen ja Kristiinankaupunki, joissa kuvailin ahkerasti mm. tuulimyllyjä. Jos vain uintivedet niillä seuduin olisivat lämpimämmät, voisin haaveilla perustavani kesäresidenssin sinne heti paikalla.