torstai 11. heinäkuuta 2013

Mansikoita ja malvan tuoksua

Voi, aina pitäisi kulkea kamera valmiina. Taas, ihan lähellä, pihapuutarhassa olisi ollut saatavilla mitä mainioin luontokuva pienestä kurresta, joka kaksin käpälin tunki suuren suurta makoisaa ja kirkkaan punaista mansikkaa suuhunsa. Niin hartaasti tuo oravainen keskittyi ahtopuuhiinsa, että sain tarkastella sitä pitkän tovin. Sitten se tajusi tirkistelijän ja pyörähti muutamalla loikalla läheiseen pihlajaan, ja jäi oksan haaraan syömään herkkuaan. Suloinen olento.

Hönttejä nuoria linnunpoikasia sekä näitä sinne tänne humpsivia pikkuoravia on nyt saanut seurailla pihamaalla. Erityisen kesy punarinta pyörii melkein jaloissa, kun kitken kukkapenkkejä hiukan väljemmiksi kaiken kasvavan mansikan rönsyn ja vesiheinän keskeltä. Mahtavat kelit ovat olleet. Eilinen päivä oli sateinen, mutta lämmin, en viitsinyt pihalle kuitenkaan mennä, niin krantuksi sitä on käynyt ylenpalttisen auringonpaisteen vuoksi.

Yöllä näyttää sataneen, pihapöydällä on lammikko, mutta säätiedotus lupasi taas kirkaan aurinkotaivaan. Nyt on vielä pilvessä. On ollut aivan ihanaa. Olen nauttinut aamukahvin pihakeinussa ja kunnellut lintujen sirkutusta. Mahtava rauha, vapaata, huoletonta. Kukkaset kukkivat, mehiläiset pörräävät. Kirjoja olen lukenut, nyt viimeksi L.M. Montgomerya, romanttista tyttökirjamaista kevyttä ja kukkaistuoksuista, juuri sopivaa lomalukemista.

Nyt tuli aurinko esiin. Pihanurmikko loistaa kasteen kimmeltävänä ja kellanvihreänä aurinkoläikässään ja myskimalvojen vaaleanpunaiset kukkaset huojuvat kilpaa kurtturuusujen kanssa. Humalaköynnös on vallannut kokonaan uuden kaariporttinsa ja liljat avautuvat yksitellen.
Siivota pitäisi, eilen olisi ollut sen aika, kun kerran satoi...