lauantai 25. toukokuuta 2013

Pusu tulppaanilta




















Puutarhani on tullut murrosikään! Ja aivan kuin tyypillinen teini se tänä keväänä kapinoi minua vastaan jokaisella nurkalla.

Liljapenkkiin on iskeytynyt saniaisten ja leinikkien ryöppy. Kasvimaalla rehottaa lemmikin taimisto suloisessa rivistössä, jota en tietenkään raaskisi nyppäistä pois. Samaten on kasvimaan multaan ihastunut verikurjenpolven poiskasjoukko joka on somasti sinne tänne sijoittuen valloittamassa kaikki reunustat.

Sen sijaan mansikat ovat lähteneet vaellukselle pitkin sorakäytävää, jota muuten ei enää sorakäytäväksi erota, sillä sen ovat kasvullaan peittäeet ratamot ja tädykkeen varret.

Rösyleinikkiä olen repinyt pois perennapenkistä, jotta saisin edes jotain tolkkua siitä, miten Viherpeukalolta tilaamani Kesän taika, ja Poutapilvi-taimet ovat selvinneet toisesta talvestaan.

No nurmikko on tietysti voikukkien miehittämä, todella siis miehittämä. Tämän keväistä voikukkien määrää en muista nähneeni meillä moniin vuosiin. Miehen viime kesänä levittämä erikoistorjunta-aine taisi toimia kiihdyttimenä! Tulppaanipenkkiin on iskeytynyt korte ja tietysti valkovuokkoa on kaikki paikat täynnä. Nyt olen kovasydämisesti sitä kitkenyt pois, vaikka siemenet eivät vielä ole kypsyneet. Valkovuokkoa näet hyysään, sillä on erikoislupa levittäytyä mihin haluaa.

Ja se pusu, sen sain kun kiskoin tulppaanin juurelle levittäytyneen Tuoksuvatukan vartta ylös juurineen ja kaunis Appeldoorn moiskautti minua vasten suuta. Tuoksuva suukkonen, onneksi terälehdet vielä säilyivät paikoillaan siinä säikähdyksessä.


torstai 23. toukokuuta 2013

Urheilun suurempi merkitys ja onnen tunteet

Jo kyllästymiseen saakka jatkuneen lätkäturneen jälkimainingit ovat olleet opettavaiset. Urheilun kollektiivisia kokemuksia, ja tässä tapauksessa nimenomaan tappiota, tarvitaan, jotta yksilön on helpompi käsitellä ja hyväksyä oma epäonnensa, nyt sen ymmärrän. 

Sain konkreettisen esimerkin. Kun lapsi  käsittelee pettymystään koulutuspaikkojen hylkypäätöksiin sanomalla, että eipä ne Leijonatkaan voittaneet, se tuntuu lohdulliselta. Itsekin voi siihen vastata, että näin se on, aina ei voi voittaa, tai päästä toivomaansa tavoitteeseen, ei Euroviisuissakaan lykästänyt. Hmm, työkeskuskesä tulossa. Taas kerran saan ruuvata korvieni väliä, etsiä levittimet ja avartaa ymmärrystäni, kyllä sielläkin oppii ja pääsee taas vuoden elämässä eteenpäin, suunnitelmallisesti. Luojalle kiitos näistä nuorista huolehditaan (tosin lakivelvotteisesti). Seuraavana keväänä sitten taas haetaan... Toki tässäkin, niin kuin niin monessa aikaisemmin oppimassani äidin huoli on suurempi kuin lapsen, joka osaa keskittyä päivään kerrallaan.

Kirja kateudesta 

Oppimiseen on liittynyt myös junakirjani, jota olen ahminut viimeiset päivät. Se on Pirkko-Liisa Vesterisen toimittama Kateuskirja, joka olisi hyvä jokaisen lukea. Taas sain tuhdin annoksen ihmismielen liikkeitä valottavaa opastusta. Löysin syitä sysissä ja sepissä ja ymmärrän hitusen paremmin itseäni ja muita. 

Erityinen muistettava on kirjasta löytynyt Helen Kellerin sitaatti: 
"Älkäämme verratko itseämme heihin, jotka ovat itseämme onnekkaampia, Verratkaamme kanssaihmistemme suureen enemmistöön, silloin oivallamme, miten etuoikeutettuja olemme."  

Kirjan viimeinen otsikko Onnellisuudella kateutta vastaan, summaa kateuden vastavoimia ja mainitsee, että länsimaisen joko tai ajattelun asemesta voisi käyttää itämaista sekä että ajattelua ja hyväksyä, että samaan aikaan voi olla monia tunteita - rakentavia ja tuhoavia, surullisia ja iloisia, voimaannuttavia ja lamauttavia - Tärkeintä on asettaa painopiste onnellisiin hetkiin. Kuin nappi silmään osuu tämän kirjan kanssa yksiin joskus taannoin kirjoittamani runo:


Onni

Ovi elämään avautui kerralla
kun tajusin mitä on onni,
ei se olekaan autuutta päällä maan
tai taskussa polttava tonni

Se on sitä kun aamulla herätä saa
ja voi aloittaa uuden päivän
kun uskoo, ett’ elämä kannattaa
ja pyyhkii pois huolien häivän

Onni paljolti tahdon on asia,
jonka kukin voi kohdallaan päättää
Niin kuin sydämeen kytketty rasia
josta itse voi vipua kääntää

Enkä tätä mä oppinut kirjoista,
joita lukenut oon kilometrin,
vaan oivalsin kuunnellen vanhusta
joka elämän kulkua setvi

Oli ollut se sotien kauheus
kova nälkä, pelko ja kylmyys
mutta tarinaan elämän vaiheista
kuului lämpö, rakkaus ja hyvyys


lauantai 18. toukokuuta 2013

Kevättä reissun varrella


Vihdoin on tullut kevään ensimmäinen autoreissu tehdyksi. Mahtavan vihreää ja vehreää, ja se valkovuokkojen määrä metsien kätköissä!

Aivan muutaman päivän aikana on kesä saapunut kotipihaan. Narsissit ovat kaikki nostaneet päänsä ja ovat  tällä viikolla parhaimmassa terässä. Tulppaanien laita on niin ja näin. Aina yhtä luotettavat keltaiset Appeldoornit ovat juuri nyt ihanasti kukassa, mutta uudet, perennapenkkiin istuttamani ovat kärsineet kovan harventumisen viime kevääseen verrattuna.

Repovesi

Osuimme reissullamme Repoveden kansallispuistoon. Tällä kertaa löysimme jo aikaisemminkin etsimämme riippusillan! Mahtava, vaikka ei ollenkaan niin huojuva kuin Utajärveltä löytyvä serkkunsa. (Video Utajärven sillasta löytyy reissuvideoista).

Mutta sen sijaan tämä Lapinsalmen silta on kapea ja korkealla, pudotusta vedenpintaan on vaikuttavan paljon, voi hyvin kuvitella alla ahnaan krokotiiliparven odottavan leuat louksuen...


Toinen ihastuttava löytö oli Karhulinnan kartanomiljöö Kotkan kupeessa Karhulassa. En ole siellä koskaan aikaisemmin käynyt, mutta nyt oli aivan otollinen aika. Kaunis kermakakkumainen ja koristeellinen kartano seisoi raikkaan vihreässä kevätmaisemassa jylhästi, mutta ehkä hiukan yksinäisen oloisena.

Kartanon ovessa oli teksti, jonka mukaan komistus on varattavissa yksityisiin tilaisuuksiin. Toivon todella, että joku sitä käyttää, ainakin rakennuksesta oli pidetty hyvää huolta ja ympäristö oli kaunis ja hyvin hoidettu.



Enkä malta olla laittamatta tänne vielä yhtä kotoista kirsikkapuun kuvaa, nautin niin paljon näiden japanilaisten kaunottarien keväisestä ihmeestä. Haaveissani olen Kiotossa kirsikankukkien aikaan...




maanantai 13. toukokuuta 2013

Kaunis kotikaupunkini - kirsikkapuu kukkii!


Keravan kaunein kruunu on ehdottomasti keväisten Japaninkirsikoiden vaaleanpunainen herkkä hehku.
Tänäkin keväänä kymmenet puut keskustan alueella luovat hattaran punaa maisemaan, saavat haaveilemaan ruusunpunaisia unelmia ja maistamaan vispipuuron kirpakan maun.



Nyt, kuten parina aikaisempanakin keväänä, kukinta jää puhjenneitten lehtien keskelle hieman piiloon ja tummemmaksi, mutta ei haittaa, kaunista on silti. Pikaisesti saa valokuvaaja reagoida myös. Useinmiten kukkaset ovat loistossaan vain viikon verran. Kohdalle saapuvat sateet, tai sitten kuuma keli, joko pudottavat kukkaset, tai kypsyttävät lehvistön, ja kukkaloisto on pikaisesti ohi.



Mutta nyt nautitaan kauneudesta. Kirjaston edessä, Paasikiven aukiolla, kirsikat ovat saaneet seurakseen myös satojen narsissien kirkkaat keltaiset torvet ja huumaavan tuoksun!