Eipä äkkiä uskoisi tuota, mutta kyllä nyt kuuntelen sadetta mielelläni. Eikä se pelkäksi kuunteluksikaan ole jäänyt, vaan kastunutkin olen, mutta enpä nurise yhtään.
Nyt ovat naapurin lumikellot jo paljastuneet hangen alta ja krookuksen violetit ja keltaiset nuputkin ovat jo havaittavissa. Jos viikonlopuksi luvattu aurinko näyttäytyy, avautuvat kukkaset varmasti täyteen loistoonsa.
Omalla pihallamme on vielä lunta joka paikassa, ainoastaan mansikkaruukku on sulanut esille räystästippukasan alta ja puutarhakeinun katto, ammottavine reikineen, on kuoriutunut näkyville. Pömpelipöön sysimustalla katolla on enää reilun kämmenen kokoinen valkoinen lumilaikku - on uskallettava uskoa, kevät on tullut.
Tämä aamu aukeni kauniissa auringonpaisteessa, mutta kotiin palatessa jo satoi taas. Lumet saavat kyytiä ja lätäköitä on pitkin tietä niin, ettei tiedä mihin jalkansa asettaisi kun aina ei kiertämäänkään pääse. Pitkästä aikaa kuulin myös oikean titityyn, joten tiaisetkin taitavat olla aidosti riemuissaan leudoista keleistä.
Tyttären kanssa tutkailimme mainoksista kesän uutta ihmettä, valkoista ananasmansikkaa - uskaltaisikohan kokeilla? Vielä maltan mieleni enkä mene kutittelemaan taimia lumien keskelle, mutta pian pääsen haistelemaan millainen kato on käynyt kasvustoissa.
Jo ennakolta suren kuolleita luumupuita, en usko, että kumpikaan niistä herää enää henkiin. Molemmat kuivattivat syksyllä lehtensä ja luumut jäivät kuivina rusinoina roikkumaan oksille. Mysteeriksi jäi mikä niihin iski.
Tervetuloa! Sivuilla suloisesti sekaisin: Puutarhurointia. Juustoa ja viiniä. Karavaanailua. Matkoja. Kirjoja. Runoja. Arjen ajatuksia.