torstai 28. helmikuuta 2013

Ilta muinaisissa ja nykyisissä puutarhoissa

      kuva on Kotkasta, Sapokan vesipuistosta

Eilinen ilta hujahti nopsasti Tammen kirjamyymälässä ja Tammitalon auditoriossa, jonne oli saapunut  likemmäs seitsemänkymmentä puutarhojen ja puutarhakirjojen ystävää kuuntelemaan mielenkiintoisia luentoja ja hakemaan toiveikkaita tuoksahduksia aurinkoisen sään lupaamasta keväästä.

Kiinnostava tilaisuus. Saimme tietoa kevään ja syksyn kirjauutuuksista, ja kuulimme Julia Donnerin ihanan esityksen 1900-luvun taitteen puutarhakulttuurin ja -koulutuksen saapumisesta suomalaisten naisten saataville. Lisäksi saimme ennakkoon tirkistellä parhaita paloja tulevista Kevätmessuista Inari Janssonin kertomana.

Molemmat esitykset tempasivat mukaan. Minulle uutta oli Suomen varhaisen, kansallisromanttisen historian sävyttämä puutarhakulttuurin kehitystarina sekä Jenny Elfvingin vahvaan persoonaan tutustuminen. Mielenkiintoinen oli myös Karjalassa, Antreassa sijainneen Järvilinnan eli naisten puutarhakoulun historia. Oli antoisaa kuulla Julia Donnerin värikäs ja herttaisin vanhoin kuvin höystetty kertomus varhaisen, erittäin eurooppalaisen ja kansainvälisen, Suomen alkuajoilta.

Yhtään ei jäänyt varjoon myöskään Kevätmessujen promootio, jonka myötä saimme kaikki kipinän mennä huhtikuisille messuille. Oheisesta linkistä pääsee tutkailemaan mitä luvassa on. En malta edes odottaa, että pääsen näkemään millaiset maakohtaiset osastot tulevat esittelemään mm. Italian, Espanjan, Islannin, Saksan, Japanin ja Marokon puutarhojen tyypillisiä piirteitä.

Ennen kaikkea oli mahtavaa saada katsella kesäisiä puutarhamaisemia ja lumoutua kukkien kauneudesta etenkin, kun ulkona aurinko jo sulattelee jäätä ja räystäät lirittävät iloisesti. Kohta on kevät meilläkin!


http://www.skr.fi/default.asp?docId=15288 
http://www.finnexpo.fi/Sites3/Kevatmessut2013/Kavijat/Ohjelma/Sivut/yleiskoristelualue.aspx

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kieliä korvassa

Sain vihdoin viimein aikaiseksi hankkia itselleni mp3-soittimen! Ei siinä mitään musiikkia ole, enkä saanut radiotakaan kuulumaan, mutta sen sijaan latasin siihen kaikki ne kielikurssimateriaalit, jotka olen aikojen kuluessa tullut haalineeksi.

Korvissa on siis soinut kielten kakofonia. Eipä silti, kuunneltuani ensin kertaalleen läpi sekä venäjän, italian että espanjan oppimateriaalit, olen rauhoittunut kuuntelemaan espanjan fraasisanakirjaa.
Kielet ovat siitä kummallisia, että niitä osaa ja omaksuu kyllä nopeastikin passiiviseen muistiin, mutta sanotuksi ei sitten saakaan paljon mitään.

Espanjan fraasisanasto, jonka Positiivareitten puodista tilasin, osoittautui pieneksi pettymykseksi. Olen lueskellut espanjaa jo useamman vuoden ajan, mielestäni jotakin jo osaankin, joten kaikki oppimateriaalin fraasit tuntuivat kovin tutuille ja vaikutti siltä, että rahat menivät hukkaan. Mutta kuinkas onkaan, kun opettaja Kulmalan ääni jokaisen aihealueen jälkeen iloisesti kehottaa "Testaa taitosi!" ei asia ole ollenkaan niin helppo.

Kertaus on opintojen äiti. Niin kauan olen päättänyt 'ämpärit päässä' kulkea kunnes fraasit pamahtavat suustani sujuvasti ja epäröimättä. Sitten siirryn palauttamaan mieleeni kaikki ne unohtuneet venäjänkieliset sanat. Se kurssi on sentään vain "sanahelinää", mutta auttaa toivottavasti elvyttämään käyttämättömät tiedot. Voinpa sitten työmatkoilla arvuutella mistä junavaunussa puhutaan, hyvin paljon siellä venäjänkielistä keskustelua ympärillä sorisee.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pitsapyrähdys


Mukavan leppoisa viikko takana. Ei mitään ihmeellistä, vain tuttuja reittejä ja arkisia kuvioita. Nyt viikon lopulla käväisimme Porvoossa tarkoituksena maistella Timbaalin herkkuja, mutta eikös mitä, ravintola oli pannut ovensa säppiin sunnuntaipäiviksi. No onneksi heti Timbaalin vieressä, vanhan rautakaupan 250 vuotta vanhassa talossa oli auki Gabriel-niminen ravintola johon ryntäsimme tihkusateesta sisään.

Gabrielin ovella oli vain kyltti, jossa luki 'Open', mutta ei mitään listoja tai mainintoja restaurantin tyylisuunnasta ja tarjonnasta. Hyvä niin. Jos nimittäin kyltissä olisi lukenut pizzeria, niin olisimme kävelleet ohi ja jääneet ihanasta ja erikoisesta gurmee-tarjonnasta paitsi.

Tilat oli laitettu vanhaa tyyliä arvostaen avariksi ja hillityn siisteiksi. Pöydät tummaa puuta, nahkaiset sohvat ja tuolit ja tyylikkäät ruokaliinat ja aterimet. Listalla oli siis pitsaa, no jotain pastaa ja salaattia sai myös, mutta etupäässä pitsoja, mutta millaisia pitsoja; Ihania, erikoisia, mainiosti nimettyjä: Rautakauppa, Kirkko, Joki, Pitsaa Intialaisittain Porvoossa ja vielä joitain joita en muistakaan. Hyvää myös, nam! Minä otin Joki-pitsan, jonka täytteenä oli kylmäsavustettua lohta, muikun mätiä ja smetanaa sekä tilliöljyä ja artisokkaa. Isännälle tuli intialaisia makuja, lähituotettua lammasta, masala-kastiketta, chiliä ja talon juustot-lisuke.
Suun pielet tiristen ja vatsa piukeana sieltä lähdettiin, eikä yhtään kaduttanut, että haave-etanat vaihtuivat pitsamenuun.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Viinin ja juuston mainio liitto


Nyt sen tiedän, Saint Maure -vuohenjuusto on täydellinen kumppani pirteän hedelmäiselle uusi-seelantilaiselle sauvignon blanc Annabellelle, joka passaa minun suuhuni myös espanjalaisen manchegon kumppaniksi, eikä ole vallan huono myöskään brien seurassa.

Sen sijaan saman uusi-seelaintilaisen Staete Landtin punainen pinot noir on mielestäni parhaimmillaan juuri brien seurassa kun taas vuohenjuusto saa sen lässähtämään mauttomaksi. Manchegon kanssa sekin sopii ja menettelee myös kypsän goudan kyytipoikana, vaikka jääkin ehkä hieman vahvan juuston aromien jalkoihin.

Viinilehden raadissa vuoden 2012 parhaaksi punaviiniksi valittu italialainen Regolo tyrmää minut tuoksullaan. Tuoksahdus on sama kuin  astuessa sisälle värikylläiseen kukkakauppaan. Makuelämys on kuitenkin mukava, manchegon kanssa bueno, roquefortin kanssa maravilloso - goudankaan kyytipoikana "no esta mal".

Kaiken kruunaa kuitenkin italialainen makea Lornano Vinsanto Chianti, jonka Kespron viiniesittelijä lupaa laittaa Alkon tilausvalikoimaan. Sitä maistelimme etenkin tirisevän ja täyteläisen sekä kieltä kirveltävän suolaisen roquefortin seurassa. Tosin pöytäseurue kaipailee mukaan viikunahilloketta tai lakkahyytelöä...

tiistai 5. helmikuuta 2013

Erään tien tarinasta kehkeytyy keväinen retkikohde

kuvalinkki: http://www.expomark.fi/tiedostopankki/Image/hyvaika/hyvaika2010/Hopeaniemi2.jpg

Olen junakirjana 'lueskellut valmiiksi' Jouko Sirolan kirjan Lumottu niitty - erään tien tarinoita, joka on todella herttaisen kesäinen kuvaus vanhasta historiallisesta tiestä joka kiemurtelee Vihdistä Nummelaan ulottuvilla tieosuuksilla.

Kirjan sivuilla tehdään taivalta pitkään ja hartaasti monella historiallisella tasolla ja monien muistelmissa elävien oppaitten seurassa. Sirola on Vihdin poikia, mikä selittää valtavan vahvan paikallistuntemuksen ja kiinnostuksen seudun historiaan ja sen havinassa säilyneisiin merkkihenkilöihin.

Tie polveilee aluksi pitkin nykyistä linjaa, mutta poikkeaa sitten uskollisena vanhalle uomalleen, jolle nykyisin on noussut asuntoalueita tai joka on muuttunut kävelyreitiksi tai peräti metsittyneeksi polkupahaiseksi vain.

Minä kiinnostuin tästä kirjasta siitä syystä, että olen saanut viettää mukavaa aikaa Hopeaniemessä, joka on mahtavan kaunis 'kunnon paikka' aivan Hiidenveden rannalla, kirjassa mainitun Härköinmetsän laidassa. Upea kesäkohde sekin!

Lumottua niittyä lukiessa syntyi suurempikin uteliaisuus tätä kaunista järviseutua kohtaan. Ja reitin pituus, noin 10 kilometriä, vaikuttaa sekin mukavalta, ei liian pitkä eikä lyhyt, etenkin jos keli on aurinkoinen, niin kuin kirjassakin enimmän aikaa...
Hopeaniemestä Tarttilaan ei todella google mapsinkaan mukaan pääse tietä myöten (nyky vimpaimilla  pääsee virtuaalisamoilemaan), vaan olisi uskallettava rannan myötäisesti Tarttilan salmea seuraillen edetä puskataipaleinen osuus. Voi olla, että ennemminkin ajelemme Römpötillämme tutkimassa nämä tiepistokkaat ja jätämme kävelemisen raivatuille raiteille.

Saapa nähdä tuleeko tästä suunnitelmasta totta. Talvisissa oloissa on kuitenkin mukava rakennella haavematkoja pitkin kesäisten vedellisten maisemien, missä linnut laulavat ja hyttyset inisevät.
Todella arvokasta ja kunnioitettavaa on, että tällaisia kirjoja tehdään ja välitetään paikallishistorian tietämystä meille kiinnostuneilla ja samalla annetaan kunniaa ja elvytetään henkiin vanhoja tietäjiä, historian kerääjiä ja murteen taitajia. Haluaisimpa minäkin kuunnella Kalle Rannan hersyvää jutustelua ehdalla Vihtiläisnuotilla.