Alkuviikosta pyörähdin Tikkurilassa kuuntelemassa Slow gardening -luentoa. Paljon oli meitä naisia kerääntynyt kokoon ja olipa joukkoon raahattu muutama puolisokin.
Puutarhanaisten toiminnasta tuttu Leena Luoto piti viihdyttävän alustusluennon keväällä alkavaan Slow gardening -kurssiin ja esitteli tämän "ismin" rantautumista kiireisten ihmisten stressiä lievittämään. Mukavaahan se oli - katsella kauniita kukkakuvia juuri sataneen lumimöhjön seasta perille taapertaneena. Keskusteluakin virisi epätavallisen paljon, kun pöytäkunnittain piti pohtia omia mieluisimpia puutarhatekemisiä.
Leena kertoi, että tämä puutarhasuuntaus on saanut vaikutteita Slow food trendistä, jossa korostetaan jo ruuan laiton ja ruoka-ainesten käsittelyn nautinnollisuutta, ja että tyylisuunnan on tuonut massoille tutuksi Felder Rushing, joka korostaa kirjoissaan ja luennoissaan huolettoman ja stressivapaan sekä voimaannuttavan puutarhanhoidon tärkeyttä.
Kovin tutulle tuo kaikki tuntui. Minulle pihatöillä on ollut juuri tuommoinen merkitys. Aloitin puutarhaharrastuksen toden teolla silloin, kun nuorimmainen lapsi sairastui vakavasti ja piti löytää kodin välittömästä läheisyydestä henkireikä, jota pitkin saattoi päästä muihin maailmoihin.
Silloin alkoi se itkusilmäinen kivien kanto ja hiekkakenttien haravointi. Muodostui perennapenkki jos toinenkin ja alkunsa saivat nykyiset tuuheat seljapensaat ja pihasyreenit, jotka olivat helposti saatavilla lapsuuskodin pihasta siirrettynä ja ojan penkalta vohkittuna.
Ei minulla mitään suunnitelmaakaan ollut, mutta miehellä oli selvä visio nurmikentästä. Se toteutettiin ja loppuosa pihasta jäi minun temmellyskentäkseni. Sinne piirtyivät sitten vuosien saatossa sorakäytävät, paikka kasvimaalle, alue marjapensaille sekä vesiaihe, joka juuttui kyllä 'jäihin' useammaksi vuodeksi.
Slow gardening on huoletonta puutarhurointia, mutta tietysti, jotta siihen päästään, täytyy osata aika tavalla. Tärkeää on valita kasvit oikein, maaperän ja valo-olosuhteiden mukaan ja istuttaa tarpeeksi tiheästi. Sitten senkun nautitaan. Rikkaruohoista ei niinkään tarvitse nipottaa ja riittää kun varustaa oman mielipaikkansa sellaiseksi, että sielu lepää.
Kevään kaipuu siitä luennosta jäi. Onneksi on sentään tämä virtuaalipuutarha talven pitkiä pimeitä ja kylmiä kuukausia helpottamassa.