Vuoden viimeisiä viedään - Haminan, Kotkan ja Loviisan reissu

Uskalsimme sittenkin lähteä vielä viikonlopun autoreissulle vaikka sää oli jo talvisen raikas. Onneksi suuret päätiet olivat sulat eikä matkaa tarvinnut keskeyttää ennen määränpäätä.

Tällä kertaa matkasimme "Hurmaavaan Haminaan", joka oli nimensä veroinen. Saavuimme perille myöhään perjantai-iltana ja jonkun aikaa vierähti ennen kuin hoksasimme miten päästä suunniteltuun yöpymiskohteeseen, nimittäin Tervasaareen, Rampsin vierasvenesataman laituriin. Siinä oikeata tietä etiskellessä tuli kierreltyä idyllisen pikkukaupungin katuja iltavalaistuksessa. Kaunista. Hauskat olivat myös vesitornien sinisinä loistavat tötteröt tummaa yötaivasta vasten. Aamun valjettua kävelimme ympäri Tervasaaren ulkoilualueen ja uimarannan sekä Tullikamarin laiturin ja osan kaupungin puoleisesta rannasta. Keli oli kuulas ja etenkin vedellisistä kuvista tuli todella hyviä! Hamina on todella kaunis. Kirkkojen ja vanhan ympyräkaupungin rakennusten kauniit värit korostuivat vielä erityisesti uuden lumen luomaa valkoista taustaa vasten. Samoin punaisenkarvaisina hehkuvat, valkoisen lumen pinnalle pudonneet lehdet. Keskustan puiston lammikko oli jo jäässä, mutta suihkulähteestä pirskottui vielä muutama vesikaari jään pintaan. Mainio, viihtyisä pikku ravintola El Burro oli myös tutustumisen arvoinen. Ruoka oli hyvää ja tunnelma lämminhenkinen. Sattumala onnistuimme löytämään tiemme myös kehutuille Pitkille hiekoille. Mahtava kesäpaikka, pitää tallettaa muistin kätköihin tulevia tarpeita varten. Ajelimme muutenkin Papinsaarten reittejä ristiin rastiin ja katselimme uusia ja vanhoja asuntoalueita.

Kun tuumasimme Haminan tulleen katsotuksi, muutimme majaa Kotkaan, ja kuinkas muutenkaan, Katariinan meripuiston rantaan. Vielä illalla kävelimme pikaisesti puiston ympäri ja katselimme kaikki uudet jutut joita paikalle oli ilmestynyt sitten viimenäkemän. Aamulla meidät yllätti melkoinen hernerokkasumu, kun ilma oli lauhtunut ja meri hohkannut höyryään maiseman ylle. Siinä aamupalan nauttimisen aikana sumu ehti kuitenkin jo hälvetä ja lähdimme kuvausreissulle. Kävelimme Katariinan rantoja pitkin Sapokkaan. Mahtavat värit, vaikkapa sumussakin. Nämä puistot ovat joka kerran omalaatuisen kauniit, aina riittää ihasteltavaa.

Sumuisen Kotkan jälkeen putkahdimme aurinkoiseen Loviisaan. Ja maisema oli kertaheitolla aivan toisenlainen. Suola-aittojen rannassa kuulin ensimmäisen kerran eläessäni "jääriitteen laulua". Puhtaan valkoisena loistavan maiseman keskellä kaupunki oli kuin pienoinen jalokivi hangella. Se pikkuruinen lumimäärä joka maahan oli tippunut, oli nimittäin sinnitellyt tiukasti paikoillaan ja maisema oli häikäisevän kirkas. Rantoja peittävä jääriite vinkui ja kitisi ihmeellisesti, kun aaltoja halkovat pikasliipparit ja moottoriveneet huristelivat vielä täyttä päätä. Uimarannan sinivalkoiset uimakopit olivat hellyttävän näköiset valko-oranssissa maisemassa. Kannatti lähteä reissuun!