tiistai 14. elokuuta 2012

Kesäni kirjoina - Leon, Binchy, Twain ja Waltari

Reissukesään ei paljon kirjallisuutta mahdu, mutta onneksi kotiutumisen jälkeen, ja vähän reissusakin, on ollut mahdollisuus lueskella rentouttavia tarinoita. Reissukirjana matkusti mukana Donna Leonin dekkari Kasvot kuvassa. Hyvä kirja, jossa oli hiukan Leonin normaaleista aiheista poikkeava juonen kulku. Tarina pureutui Italian korruptoituneeseen jätebisnekseen ja camorran asemaan Venetsian maakunnassa. Taas kerran herttaista kaupunkikuvausta pursuva ja mainoita ruokia ja tuoksuja tihkuva tarina. Näitä lukiessa pitää aina varata viiniä ja juustoa käden ulottuville.


R.I.P. Maeve Binchy 

Heinäkuun lopun suru-uutinen oli lempikirjailijoihini lukeutuvan Maeve Binchyn odottamaton kuolema. Uutisen mukaan Binchy kuoli sairaalassa lyhyen sairauden murtamana, ikää hänelle ehti kertyä 72-vuotta. Uutisen kantautuessa tietooni, luin hänen viimeisintä kirjaansa Kaikkien kasvatti ja nautin näin ollen viimeisistä hetkistä tutun porukan seurassa. 

Binchyn ansiosta preppasin aikanaan englannin kielen taitoani kokolailla, kun lueskelin hänen kirjojaan alkuperäiskielellä, sillä  kaikkia käännöksiä ei vielä silloin ollut saatavana. Kiitos Maeve!

Eurooppa ennen vanhaan ja sitäkin aikaisemmin

Kun reissut nyt on tehty, on pitänyt turvautua konkareitten matkakirjoihin. Mukava on ollut jatkaa kesäpäiviä hiljaisessa junassa lueskellen Mark Twainin Vanhaa Välimerta ristiin rastiin. Ihastuttava kirja joka kertoo nuoren Twainin Euroopan matkasta 1800-luvun lopulla. Juttusarja on aikanaan kirjoitettu sanomalehteen matkaraportteina ja koottu kirjaksi jälkeen päin. Suomennos on valmistunut vasta vuonna 2010 ja kirjan on kustantanut Savukeidas. Erittäin mukavaksi lukutuokion teki se, että joitain matkan varren paikkoja olen nähnyt omin silmin. Täytyy sanoa, että Azorit Twain kyllä kuvaa todella surkeiksi saariksi. Luonnon kauneus häntä sentään puhuttelee, mutta ihmisten köyhyyden ja likaisuuden kuvaus ovat vallan ankeaa luettavaa. Ranskan kumpuilevaan rehevyyteen hän sen sijaan hullaantuu ja kehuskelee Tangerin ihanuuksia silmät ymmyrkäisinä.   

Waltarin teos Lähdin Istanbuliin on mahtavan leppoisa ja hyväntahtoinen. Hän kertoo kirjassaan lupsakasti matkasta sodan jälkeiseen Eurooppaan vuonna 1948. Mielenkiintoinen on jo pelkästään alun kuvaus siitä, miten monia anomuksia, valuutat, viisumit, poistumis- ja saapumisluvat yms. tarvittiin pelkästään Euroopan sisäisiin siirtymiin. Tarinassa matkaan lähdetään yhdessä vaimon kanssa, mutta vaimo ei lupaa edetä Pariisia kauemmas. Niinpä Waltari joutuu seikkailemaan itsekseen romanttisessa Venetsiassa, Roomassa ja vihdoin Istanbulin historiallisilla kaduilla ja raunioilla. Mahtava ajan kuvaus, joka ei välttele sodan hajottaman Euroopan synkkämielisyyttä, mutta säilyttää silti positiivisen ja mukavan tunnelman. 

Parhaillaan matkaan Hymyilevän kamelin matkassa keskellä Saudi-Arabian aavikoita. Se tarina on kuitenkin vasta aivan alkusivuilla.