maanantai 27. elokuuta 2012

Hellettä Heinolassa - jaloissa tuntuva viikonloppu

Siltasaaren näkymiä (klikkaa kuvat suuremmiksi):

   


 Vielä riitti auringon paistetta viettää kesäinen viikonloppu Heinolassa puistoja ja Ruotsalaisen sekä Konniveden rantoja kierrellen. Talsittua tuli taas reilusti yli kymmenen kilometriä kun aloitimme ympäristöön tutustumisen jo perjantai-iltana. Heinola on meille kiitollinen viikonloppukohde, sillä matkaa sinne kertyy vain reilut sata kilometriä ja perille ehtii hyvin vielä vaikka lähtisi vasta illalla töiden jälkeen. 

Ensimmäisen yön majailimme Sepänniemen venelaiturin parkkipaikalla ja kiertelimme Sepänniemen ja Tähtiniemen sillan läheiset asuntoalueet ennen nukkumaan asettumista. 

Lauantaiaamu aukeni paisteisena ja lämpöisenä ja teimme vielä uuden kävelyretken Sepänniemenpuistoon ja sieltä aina Heinolan silloille ja siltapuistoon saakka. Perjantai-iltana olimme jo piipahtaneet tälle kesälle avatussa Siltasaaren puisto- ja kahvilasaaressa. Kaunis paikka! Todella viihtyisäksi suunniteltu ja tarkkaan mietitty istutuksia, vesiaiheita ja rakennuksia myöten. Kiipesimme vanhalle rautatiesillalle ja katselimme Kymenvirran maisemia ja virran rannalla avautuvaa kaupunkinäkymää. 

Vesitornista puolestaan ihailimme näkymiä silloille, harjulle ja kasinon rantaan, samalla kun maistelimme Heinolan Heilin  mustaviinimarjalimonaadia ja omenaviinereitä. Kävelimme vanhan rantatorin ja kasinon ohitse Kumpeli Span maisemiin ja ihmettelimme hotellissa vallinnutta autiutta. Joitakin autoja parkkipaikalla kyllä oli, mutta kylpylävieraita ei näkynyt missään. Kuolleelle vaikutti koko paikka, etenkin kun räystäskourut kasvoivat leppää ja koivua!

Ravintola Kettu ja kana on oivallinen ruokapaikka. Sen olin netistä löytänyt alkutunnusteluja tehdessäni, eikä ruokaan tarvinnut pettyä. Siellä saa aivan sietämättömän tulista, mutta hyvää Gruusialaista kanaherkkua, joka pistää hien virtaamaan hiuspohjasta. (Minä söin Ketun possua sienisoossissa).

Seuraava leiripaikkamme oli Hevossaaressa, jossa pulahdettiin aamupesulla, vesi oli 13 asteista. Heikkapohjainen ja mukava ranta, jossa ei näkynyt ristin sielua. Suomen suvi on lyhyt, etenkin tänä kesänä uintikausi on ollut todella vaatimattoman pituinen. Sunnuntaina kiertelimme vielä Heinolassa Hiidenhaudan puistoalueen ja Reumasairaalan Terveyslammen ympäristöt, ennen kuin aloitimme kotimatkan. Matkan varrella pysähdyimme Lahden matkustajasatamassa ja innostuimme tekemään pitkän lenkin Vesijärven rantoja pitkin. Lahti onkin seuraavaksi matkakohteeksi valittu. Siellä on paljon nähtävää ja reissu vaatii tuoreita jalkoja.


torstai 23. elokuuta 2012

Hymyilevän kamelin matkassa

Riitta Saastamoisen Hymyilevä kameli on nyt luettu. Todella lämminhenkinen ja mukava teos, jossa kirjailija kertoo elämästään Saudi-Arabiassa vuosien 97 - 2000 aikana. 

Vaikka juuri olin päättänyt, Pienet kamelinajajat -tv-dokumentin nähtyäni, etten ikinä Saudeihin astu jalallanikaan, sai tämä kirja kiedottua minut tuhannen ja yhden yön Arabian lumoihin. Saastamoisen laaja tietämys alueen historiasta ja mukavat sivujuonteet Petter Forsskålin Onnellisen Arabian tutkimuksiin toivat hiekkadyynien peittämät aavikot verkkokalvoille. Kirjan sivuilta todella henkii tieto siitä, että kertoja on viihtynyt ja nauttinut suuresti vuosistaan vieraalla maalla. Kahdehdittavan laajoin tiedoin varustautuneena hän osaa tuoda esille kunkin paikan ikiaikaista kehitystä aina ajoista ekr näihin päiviin. 

Mielenkiintoista oli myös lueskella sikälaisten ihmisten elämän menosta, tavoista ja etikettisäännöistä, jotka ovat niin täysin erilaiset länsimaista tottumustamme vasten peilattuna.

torstai 16. elokuuta 2012

Linnén Uppsala kukkia tulvillaan

Kaksi luppopäivää puistoissa kierrellen


Lomareissulla kävi niin onnellisesti, että saimme kaksi pakollista lisäpäivää kaupunkien kiertelyyn, kun emme mahtuneet Kappelsskäristä lähteviin laivoihin sitten mitenkään. Koska matkaa ei oltu ennakkoon varattu, päädyimme odottelemaan ensimmäistä mahdollista ylitystä. Sillä aikaa saimme tutustua mm. mahtavan kauniiseen Uppsalaan.


Uppsalan kierros ei ollut lainkaan suunnitelmissa, sillä tiesin, että jos sinne pääsen, niin puistojen ja puutarhojen kiertelylle ei loppua tule. Säälin siis mieparkojani, joita jo muutenkin olen pyöritellyt kukkamerissä ja perennapenkeissä useilla reissuilla. Mutta toisin siis kävi. Onneksi! Vaikka aluksi laivasta ulos jäänti otti päähän, kun pitkän resuamisen jälkeen olisi jo halunnut kotipihaa katsomaan, antoi Uppsalan kaunis kaupunki ja upeat puistoistutukset täyden vastineen jalkasärylle. Rakennustaidetta ja kaupunkimiljötäkin oli riittävästi miehenpuolten ihasteltavaksi.


Olen kasviharrastaja ollut pienestä koululaisesta lähtien ja arvata saattaa, että Linnén asuinseudut, kotimuseo ja kasvitieteellinen puutarha olivat minulle ykköspaikkoja. Siispä kiertelimme kaiken mahdollisen, jonka tiesin liittyvän Linnén historiaan ja johon hänen innoituksensa ja tietämyksensä oli jättänyt jalkensä.


Miesväki seurasi kiltisti perässä kun määrätietoisesti marssin kukkaiskäytävältä toisen luo ja yritin tihrustaa merkkikeppien latinankielisiä nimiä. Ainoastaan Biotopia kiertäessämme kuului murahdus "ei täältä parkkipaikkaa löydä, ja sitä paitsi, se näyttää ihan samanlaiselta kuin nuo odellisetkin puistot".
Tunnustaa täytyy, että enhän minä niistä kasvien nismistä juuri mitään kostunut ja ruotsinkieliset nimetkin  olivat lähinnä harhauttavia, mutta kuitenkin, paljon tuttuja kasveja istutuksissa oli.
Hyötypuutarhan kymmeniä papulajejakin saattoi hyvin ihmetellä vaikka tunnistikin vain muutaman, esim. härkäpapu eli ruotsiksi hästböna, toi mieleen mummolan pihapiirissä suuren kiven juuressa kasvaneet makoisat palot.


Vähän harmittamaan jäi, että en ottanut kuvia Linnén kotimuseosta. Siellä oli rasti kameran päällä, joten kiltisti sitä kieltoa noudatimme ja vasta lähtiessä kävi ilmi, että kuvata olisi saanut ilman salamavaloa. No, ehkä ihan kaikesta ei aina tarvitse olla kuvaa räpsimässä, sitä paitsi museoon pääsee "käymään" nettisivujen kautta ja verestämään muistoja siellä. Komeat tapetit ja ihanat porsliinikokoelmat siellä kyllä oli... ja se luentotilana käytetty sali... No, ne säilyvät muistoina mielessä.

Ihanan kauniit olivat myös Uppsalan monet puistot ja niistä kenties kaikkein upein oli kenties suuren suuri kaupunginpuisto värikkäine istutuksineen. Kävimme myös vanhassa Uppsalassa, entisessä keskustassa, joka sijaitsee kymmenisen kilometria sivummassa, vanhan kirkon ympäristössä. Sieltä kaupunki on kirkon palon ja piispan istuimen siirtämisen myötä siirtynyt nykyiselle paikalleen. Komeat hautakummut olivat nähtävissä ja vanha historia aistittavissa Linnén polun (minkäs muunkaan) varrelle pystytetyissä infotauluissa.

http://www.linnaeus.se/link3.html
http://www.linnaeus.uu.se/LTeng.html

http://www.destinationuppsala.se/DynPage.aspx?id=24649

tiistai 14. elokuuta 2012

Kesäni kirjoina - Leon, Binchy, Twain ja Waltari

Reissukesään ei paljon kirjallisuutta mahdu, mutta onneksi kotiutumisen jälkeen, ja vähän reissusakin, on ollut mahdollisuus lueskella rentouttavia tarinoita. Reissukirjana matkusti mukana Donna Leonin dekkari Kasvot kuvassa. Hyvä kirja, jossa oli hiukan Leonin normaaleista aiheista poikkeava juonen kulku. Tarina pureutui Italian korruptoituneeseen jätebisnekseen ja camorran asemaan Venetsian maakunnassa. Taas kerran herttaista kaupunkikuvausta pursuva ja mainoita ruokia ja tuoksuja tihkuva tarina. Näitä lukiessa pitää aina varata viiniä ja juustoa käden ulottuville.


R.I.P. Maeve Binchy 

Heinäkuun lopun suru-uutinen oli lempikirjailijoihini lukeutuvan Maeve Binchyn odottamaton kuolema. Uutisen mukaan Binchy kuoli sairaalassa lyhyen sairauden murtamana, ikää hänelle ehti kertyä 72-vuotta. Uutisen kantautuessa tietooni, luin hänen viimeisintä kirjaansa Kaikkien kasvatti ja nautin näin ollen viimeisistä hetkistä tutun porukan seurassa. 

Binchyn ansiosta preppasin aikanaan englannin kielen taitoani kokolailla, kun lueskelin hänen kirjojaan alkuperäiskielellä, sillä  kaikkia käännöksiä ei vielä silloin ollut saatavana. Kiitos Maeve!

Eurooppa ennen vanhaan ja sitäkin aikaisemmin

Kun reissut nyt on tehty, on pitänyt turvautua konkareitten matkakirjoihin. Mukava on ollut jatkaa kesäpäiviä hiljaisessa junassa lueskellen Mark Twainin Vanhaa Välimerta ristiin rastiin. Ihastuttava kirja joka kertoo nuoren Twainin Euroopan matkasta 1800-luvun lopulla. Juttusarja on aikanaan kirjoitettu sanomalehteen matkaraportteina ja koottu kirjaksi jälkeen päin. Suomennos on valmistunut vasta vuonna 2010 ja kirjan on kustantanut Savukeidas. Erittäin mukavaksi lukutuokion teki se, että joitain matkan varren paikkoja olen nähnyt omin silmin. Täytyy sanoa, että Azorit Twain kyllä kuvaa todella surkeiksi saariksi. Luonnon kauneus häntä sentään puhuttelee, mutta ihmisten köyhyyden ja likaisuuden kuvaus ovat vallan ankeaa luettavaa. Ranskan kumpuilevaan rehevyyteen hän sen sijaan hullaantuu ja kehuskelee Tangerin ihanuuksia silmät ymmyrkäisinä.   

Waltarin teos Lähdin Istanbuliin on mahtavan leppoisa ja hyväntahtoinen. Hän kertoo kirjassaan lupsakasti matkasta sodan jälkeiseen Eurooppaan vuonna 1948. Mielenkiintoinen on jo pelkästään alun kuvaus siitä, miten monia anomuksia, valuutat, viisumit, poistumis- ja saapumisluvat yms. tarvittiin pelkästään Euroopan sisäisiin siirtymiin. Tarinassa matkaan lähdetään yhdessä vaimon kanssa, mutta vaimo ei lupaa edetä Pariisia kauemmas. Niinpä Waltari joutuu seikkailemaan itsekseen romanttisessa Venetsiassa, Roomassa ja vihdoin Istanbulin historiallisilla kaduilla ja raunioilla. Mahtava ajan kuvaus, joka ei välttele sodan hajottaman Euroopan synkkämielisyyttä, mutta säilyttää silti positiivisen ja mukavan tunnelman. 

Parhaillaan matkaan Hymyilevän kamelin matkassa keskellä Saudi-Arabian aavikoita. Se tarina on kuitenkin vasta aivan alkusivuilla.

tiistai 7. elokuuta 2012

Ruotsissa ruukit on suurempia: Lövstabruk, Forsmarksbruk




Kotimatkan koittaessa ja kahden lisäpäivän lävähtäessä käsille kohtalon oikusta saimme tilaisuuden tutustua aivan Kapellsskärin lähistöillä sijaitseviin ruukkimiljöisiin. Mahtavia! Kyllä olemme kotosuomessa myös ruukilta ruukille kulkeneet, mutta nämä Ruotsin ruukit - pitääpä kaiken aina olla niin suurta...

Ensin osuimme Lövstabrukille joka on kaunis 1500-luvulta peräisin oleva pienoismaailma. Ihanat kanavat ja kauniit puutarhat seurasivat toinen toistaan ja kuvaamisesta ei meinannut tulla loppua laisinkaan. Onnellisina lähdimme kauniista ja kukkivasta paikasta ajelemaan eteenpäin. Sopuisasti keskustelimme ruukkien ihanuudesta ja päätimme, että tämä suuri ja mahtava sai riittää, emmekä lähde erikseen läheistä Österbybrukia etsiskelemään.

Vaan kuinkas kävi. Ajelimme navigaattorin reitittämää tietä eteenpäin ja tulla tupsahdimme suoraan Forsmarksbrukin portille. Ensimmäiseksi näimme parkkipaikan pielessä sähkömuseon kyltit ja Vattenfallin liehuvan lipun. Paikka houkutteli kaunniilla lehmuskujanteellaan ja kesäkahvilan elämää kuhisevalla näyllä. Jos  olin ihastuksesta ymmyrkäisenä ja säntillisen upeassa Lövstabrukissa, niin Forsmark vei sydämeni. Se on jo 1400-luvulla rautaa takonut ruukkialue jonka isäntä on järjestänyt tiluksilleen englantilaisen puutarhan. Paljon vettä, vapaamuotoisia, vehreitä istutuksia, romanttisia kaarisiltoja ja patsaita! Ihastuttava kerta kaikkiaan. Tänä päivänä paikkaa pitää hallussan Vattenfall, joka järjestää siellä koulutusta ja kestitystä vierailleen. Ruukin asunnot on myyty kesäpaikoiksi ja kodeiksi ja koko ihanuudella on uusi ja viereä elämä.

Jos siis olet matkalla vaikkapa Naantalista Kapellsskäriin (joka meiltä ei onnistunut, kun paikkoja ei oltu varattu etukäteen) niin käykää ihmeessä lähialueen ruukeissa. Suosittelen!

http://www.lovstabruk.nu/
http://www.svetur.se/sv/vallonbruken/products/107470/Forsmark/

torstai 2. elokuuta 2012

Åre ja Tegefjäll - Ruotsin rinteillä vilkasta



Se ero Ruotsin rinnekohteiden ja Suomen Lapin välillä oli, että Ruotsiin olivat löytäneet tiensä sadat ja tuhannet turistit, joukossa paljon suomalaisiakin. Åren keskusta oli mukavan vilkas, ihmiset parveilivat kaduilla ja kaupoissa ja aurinkoinen sää sai tunnelman vaikuttamaan aivan keskieurooppalaiselta.

Asuimme Tegefjällin puolella, ja siellä puolestaan oli hiljaista, mökkejä oli myynnissä paljon ja uusia rakentui kovasti. Mahtavat maisemat joistakin mökkiterasseilta olikin, ihan alkoi haaveissa siintää oma "alppimaja". Tegeforss, johon tutustuimme koskiseikkailuistamme ensimmäiseksi, vaikutti varsin juhlavalta, mutta ei ollutkaan mitään Ristaforssin putouksiin verrattuna. aivan Ristaforssin "huipulla" eli siinä suvannossa josta vesi syöksyy alas, oli leirintäalue ja patikkapolku kulki alueen läpi (tai kierrellen puskissa) söpöjä kalastusmökkejä ja muutama pitkäaikaisparkissa oleva asuntovaunu siellä nökötti sekä pari telttaa, muuten oli autiota.

Teimme melkoisia patikkareissuja. Viisi tuntia vilahti kuin siivillä tunturille kiivetessä. Tilanne oli se klassinen, aina kun luuli saavuttaneensa laen, tulikin eteen taas uusi rinne, ja uusi ja vielä ja vasta sitten paljas kallioinen laki, josta lumi suli solisten puroina alas. Maasto oli ylhäällä laen tuntumassakin vielä suota. Ihan kuin olisi kävellyt paljon pompituilla patjoilla. Vaikka sade ei kastellutkaan, niin kengät kyllä litisivät. Lakkoja oli, mutta vielä aivan muurain asteella - tai kukkina. Vaihtelu lyhyenkin välimatkan aikana oli suurta, varjossa kukki, aukealla oli muuraimia. Tutuille maistuivat, ihan kuin lapsuudessa Kirppulammin suolla Savitaipaleella.