torstai 22. maaliskuuta 2012

Tienviittana Via Vitae

Tämän viikon olen saanut nauttia Siuntion Hyvinvointikeskuksen Tules-niskakurssista. Olen saanut "lomaa  arjesta", paljon uutta ajateltavaa sekä tutustunut uusiin ihmisiin, joiden kanssa jakaa kokemuksia ja oppia erilaisista elämäntarinoista. Päiviin on mahtunut paljon luentoja ja erilaisia harjoitteita, uintia, saunomista ja ennen kaikkea mahtaman terveellisiä ja maukkaita ruokailuhetkiä.

Viikon ohjelmasisältö on poikennut suuresti siitä, mitä olin mielessäni kuvitellut. Alkuperäisen odotteeni mukaan luulin tulleeni jumppakurssille, jossa päivät täyttyisivät erilaisista liikunta- ja kuntosaliharjoitteluista. Varsinaista saliliikuntaa täällä on ollut  vähän, sen sijaan hoito-ohjelmassa on käsitelty ihmistä kokonaisuutena. Olen kuullut luentoja mm. unen merkityksestä, kivusta sekä kipumekanismeista ja kivunlievityksestä toiminnan ja ajattelun avulla. Kaiken kaikkiaan täällä korostuu ajatus ihmisestä psyykkis-fyysisenä kokonaisuutena. Mielenkiintoinen oli mm. psykologin vetämä ryhmäkeskustelu, jossa suuntasimme kulkumme ympäröivään aurinkoiseen maisemaan, tutustuimme Siuntion kirkkoon ja vedimme keskustelut kirkkomaalla. Sattumalta saimme poikkeuksellisen mahdollisuuden päästä kirkkoon sisälle, sillä valmisteilla olivat hautajaiset. Ryhmämme paikallinen jäsen tiesi kertoa, että vainaja olisi täyttänyt toukokuussa sata vuotta.

Kuntoutusohjelmassa on pureuduttu paljolti omien tuntemusten kuunteluun. Meitä on haastettu miettimään mikä on elämässämme hyvää ja tärkeää ja tukeeko päivittäinen toimintamme sisimpiä tuntojamme. Tiedostaminen on tietysti tärkeää, mutta ei suinkaan ole helppoa, eikä edes mahdollista, muuttaa elämänsä sisältöä oman toiveasteikkonsa mukaisesti. Ajatuksiaan kuitenkin voi muokata ja pienin askelin kenties myös kääntää elämänsä suuntaa haluamalleen uomalle. Itsetuntemus lieneekin tämän aloitusjakson tarkoitus, niskalihasten vahvistamiseen laaditun harjoitusohjelman opettelun lisäksi.

Itse varsinainen asia, harjoitusohjelma, on ollut miellyttävä yllätys minunlaiselleni laiskalle liikkujalle. Niskan syvien lihasten vahvistaminen selkeitten, professori Ylisen tutkimukseen perustuvien kuminauhaharjoitteiden avulla tuntuu mahdolliselle toteuttaa. Kela-kuntoutus edellyttääkin sitoutumista harjoitteluun kolme kertaa viikossa. Neljään jaksoon, vuoden ajalle, jaoiteltu ohjelma asettaa myös kätevät mittauspisteet matkan varrelle ja näyttää helposti, onko töitä tehty vaiko ei. Kaiken kukkuraksi hommaa seurataan Kelan GAS-lomakkeella, joka liitetään loppulausuntoon, joka tehdään ensi vuoden maaliskuussa.

Nyt on aika rientää ruokailuun, ennen seuraavaa "yhteislähtöä", jonka aiheena on Terveysliikuntasuositukset sekä Tules-liikunta. Saamme lenkille mukaan sykemittarit, henkilökohtaiset sykearvot mitattiin juuri äskettäin polkupyörätestissä, ja suuntaamme kohti sateiselta näyttävää peltomaisemaa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kulotusta, kuolemaa ja intohimoa

Eilinen Korjaamo New -keskusteluilta oli paljon ajatuksia antava. Korjaamon sisältöjohtaja Raoul Grünstein kertoi ensimmäisten keskusteluiltojen vetäneen kaksi ja sittemmin neljä osallistujaa, joten tällä matikalla hän oli ennakoinut paikalle kahdeksaa ihmistä. Täysi sali meitä kuitenkin oli. Asiaa varmasti edesauttoi se, että illan vetonaulaksi oli saatu ajankohtainen, aivan äskettäin esikoiskirjansa Ylistys, julkaissut Manuela Bosco.

Muita illan esiintyjiä olivat Amin Hasan, joka tavallaan alusti illan kertomalla 90-luvun laman positiivisista vaikutuksista uusien ideoitten syntymiseen, bisnesmaailman avautumiseen uusille toimijoille sekä vanhojen kuppikuntien ja klikkien murtumiseen ihan yleisestikin. Keskustelua käytiin siitä, kuinka vanhasta luopuminen tai sen menettäminen on aina edellytys jollekin uudelle. Paljon syntyi keskustelua myös yrittämisen kliseistä, ankeudesta ja haastavuudesta. Kritiikkiä saivat osakseen myös yliopistolliset yrityshautomot, jotka sulkevat oviansa ulkopuolelta pyrkiville. Yhteisesti todettiin, ettei yrittäjyydellä sinänsä ole mitään tekemistä oppiarvon kanssa, vaan sisäisellä palolla, hulluudella, innostuksella ja etenkin rohkeudella on suurin merkitys.

Kuvataiteilija Jan Nevan aihe oli Huuto helvetistä. Hänen kyseisiä teoksiansa katsellessa voi hyvin aistia jotakin siitä tunnetilasta, jossa ne on tehty, mutta jollain tavalla esitys jäi sulkeutuneeksi eikä avannut otsikon luomaa ennakkolatausta. Mielenkiintoista oli silti hänen kokemuksensa ja pitkä polkunsa taidemaalariksi perusteellisten ja traditionaalisten opintojen kautta. Tuskansa hän kertoi kumpuavan vanhan konservatiivisen arvomaailman ja nykyisen pikavoitto-pintaliito-hengen ristipaineesta. Teosten taustoja hän valotti myös kertomalla omasta epävarmuudestaan, paikalle jämähtämisestään öljyvärimaalauksessa ja tarpeesta löytää uudenlainen lähestyminen ja omasta sisimmästä kumpuava sisältö teoksiinsa.

Manuelan esitys, jolta henkilökohtaisesti olin odottanut kaikkein vähiten, oli koskettava ja aito. Hän kertoi hyvin herkällä ja tunteellisella tavallaan kehityskaarensa huippu-urheilevasta lapsesta ja teinitytöstä näyttelijäksi ja kirjailijaksi. Nuori nainen on joutunut elämänvaiheittensa myötä käymään läpi asioita ja paineita, jotka ovat kypsyttäneet hänet arvostamaan elämää sinänsä, kuuntelemaan sisintä ja kulkemaan oman intohimon viitoittamaa tietä. Hänen puhettaan kuunnellessa mietin, miten mahtavaa on, että joku voi olla tuossa kypsyyden vaiheessa jo alle kolmekymppisenä. Itse, vasta nyt, kaksi vuosikymmentä vanhempana, saatan pysähtyä ajattelemaan omia mielenkiintojani ja huhuilemaan sisintä ääntäni ja intohimoani.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Ruukki nukkuu


Tuli taas aika tyhjennellä kameraa, ja siltähän löytyi talvisiakin kuvia. Yleensä kaikki kuvani ovat kesästä ja kukkasista tai lomareissuilta, mutta näköjään Strömforsin ruukki on päässyt tallennetuksi myös talviasussaan. 
Tänne putkahdimme kerran reissullamme tarkoituksena päästä ruokailemaan Ruukkiravintolaan, mutta eihän mikään palvelu ollut avoinna. Kyltin mukaan ravintola tarjoilee arkipäivinä lounasta, mutta siinä se sitten onkin. 

Ehkäpä asiakkaita ei talviviikonloppuisin riitä, niin että homma löisi leiville, mutta kyllä ainakin tämä alue oli mukava nähtävyys talvisissakin oloissa. Muutenkin tuntuu, että useimmat Suomen palveluista uinuvat talviunta ja availevat ovensa vasta kesän tullen. Samanlaista on ollut Naantalin reissuillamme, kaikki paikat kiinni, vaikka on ollut meneillään lomaviikot. 

Minun ei kyllä parane enempiä asiasta rutista, kun vaivun talviuneen itsekin. Lämpöisiä vällyjä vaan ylle ja kirjapino viereen. Semmoinen ei matkakohteitten kassaa kartuta, mutta sen kerran kun on liikekannalla, olisi mukavaa jos tarjontaa olisi valittavaksi asti.

Kirjoista puheen ollen, junakirjana nautin näinä viikkoina Chateau Inkeroinen nimisestä hullun hauskasta novellikokoelmasta, jonka on kirjoittanut Jari Järvelä. Tarinat ovat ihan päättömiä ja novellien aiheet poukkoilevat laidasta laitaan. Porukasta löytyy mm.viinin viljelystä haaveileva, entinen yrittäjä Kerttula, kirkonpolttoa suunnitteleva kaupan kassa ja Suursaareen yönselässä matkaava aarteenetsijäpartio. Hulvaton lukukokemus, tajunnanvirtaa ja todella ennalta arvaamattomia juonen käänteitä.