keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Lätäköissä loiskintaa

Kirkas ja leppeä aamu. Pysäkilläkin oli jo mukavan lämmintä ja keväistä odotella, vaikka bussia ei sitten tullutkaan. Onneksi vuorot kulkevat aamuisin vain muutaman minuutin erotuksella, joten ehdin sopivasti seuraavaan. Se mihin edellinen menopeli jäi, ei tullut selväksi, liekö ollut onnettomuus hidastamassa Hesasta maalle päin suuntautuvaa liikennettä jo aamutuimaan.

On se aika vuodesta kun aamuisin saa liukastella kieli keskellä suuta ja illalla loikkia lätäköitten yli. Tänään on märkä ja sula maa, vaikka lauantaina satoi lunta monta senttiä. Olin pettynyt kun ennestäänkin hankien peittämä piha sai lisää peitettä. Onhan se kaunista ja puhdasta, mutta.. onneksi sulaa pois.

Sormet syyhyävät jo pihahommiin ja olen istuttanut purkit täyteen valko- ja ruohosipulia. Valkosipulit työntävät jo pitkää vartta, mutta ruohosipulit ovat onneksi vasta "oraalla". Ne olisi tarkoitus siirtää aikanaan ulos. Pihalla oleva sipulipehko on jo hiipunut, eikä siitä oikein enää riitä soppa- ja salaattitarpeiksi.

Viime keväänä tilasin nähin aikoihin Viherpeukaloitten valmiit kukkapenkkipaketit, jotka saapuivat postiin jo huhtikuun lopussa. Tänä keväänä en uskalla laittaa tilausta sisään ennen kuin lähempänä toukokuuta, ja jos tätä menoa jatkuu, niin varmaan vasta toukokuun lopulla. Kuitenkin haikailen jo tulevan kukinnan perään ja hypistelen puutarhakirjoja ja kasviluetteloja malttamatta.