lauantai 5. helmikuuta 2011

Italianillat; viinikoulu ja Napoli

Viikko vipinää täynnä. Maanantaina pistäydyin Korjaamolla, Viinilehden järjestämässä viinikoulussa. Esittelyvuorossa olivat Italian ja Espanjan viinialueet.

Maisteltaviksi saimme kolme italialaista ja kolme espanjalaista punaviiniä. Opin paljon uutta kummankin maan viinialueista ja -lainsäädännöstä, laatumerkinnöistä ja niiden historiasta. Paljon tietoa tuli myös eri rypälelajikkeista, viinin kypsyttämisestä ja tietysti niistä tanniineista.

Hämmästyksekseni huomasin, että olin silmämääräisessä arviossa osunut oikeaan ja tunnistanut viinien alkuperämaan. Tuoksusta tunnistin myös espanjalaisen Tempranillo-rypäleen.

Italialaisten viinien joukosta nousi suosikikseni Ripasso-menetelmällä valmistettu Tommasi Ripasso Valpolicella 2008. Espanjalaisista mieluisinta oli uusi tuttavuus Baron de Ley Reserva 2005, Riojasta.

Bel Paese osa II - Napoli

Tiistaina Opiston luennolla tutustuimme Napoliin. Kuten olin toivonut, antoi ennalta tuntemattoman kaupungin materiaali enemmän kuin tutun kohteen käsittely.

Luentosisältö oli myös erilainen. Katsoimme paljon videoita Napolista, Pompeijista, Caprista ja ympäröivästä Campanian alueesta. Aivan mahtavalta vaikutti myös tuo unelmien Amalfi, jonne toivon vielä joskus pääseväni. Samaa vakuuttivat myös ne luentolaiset jotka olivat paikan jo kokeneet.

Monet kurssilaisista ovat matkailleet Italiassa. Useimmat ovat käyneet Roomassa ja Venetsiassa, mutta jotkut myös Sisiliassa, Caprilla ja Sorrentossa. Silloin tällöin joku esittelyssä oleva kohde saa hauskat matkamuistot pintaan ja on kiva kuunnella värikkäitä kertomuksia italialaisesta elämänmenosta, liikennesattumuksista tai kielikommelluksista.