lauantai 12. helmikuuta 2011

Bel Paese: Venetsia


Kolmannen Italian illan aiheena oli Venetsia ja Veneton maakunta. Oli ihanaa palata omiin lomamuistoihin esityksen edetessä. Koska olen käynyt Venetsiassa vain kerran, oli suurin osa illan annista minulle uutta. Paljon yksityiskohtia ja asioita joita en ollut huomannut tai osannut etsiä, vaikka olinkin kävellyt juuri samassa paikassa. Siinäkin kaupungissa riittäisi katseltavaa vuosikausiksi.

Venetsian pääsaaren lisäksi katsottiin kuvia ja videoita myös Muranon lasipajoilta sekä Buranon pitsikujilta. Niille meidän matkamme ei vielä ole johtanut.
Ystäväni oli näitä käyntikohteita jo kovin kehunnut ja tämän esityksen myötä halu päästä noille saarille vain vahvistui. Jos joutuisin valitsemaan vain toisen, niin ilman muuta menisin Buranolle, tuolle pitsien saarelle, jonka talot loistavat kirkkaan värisinä pilkkuina vesien rannoilla. Tarinan mukaan naiset maalasivat talot omalla tunnusvärillä, jotta kalastajamiehet osaisivat sumussa oikean talon luo. Vielä tänä päivänäkin talon väri on säilytettävä alkuperäisenä.

Luennon sisältöön kuului koko Veneton alueen esittely, joten tuttuja maisemia näkyi myös Padovan ja Veronan kuvissa. Vilahtelipa joissain näkymissä myös tuo iki-ihana suosikkini, Peschiera del Garda ja muutama väläys Riviera del Brenta -joen varren mahtavista Villoista, noista "kesämökeistä" joissa Venetsian ruhtinaat viettivät kuumia kesiä hovijoukkojensa kanssa paossa kaupungin helteistä .

On haikeaa ajatella, että enää on jäljellä vain yksi italianilta. Kurssiesitteen lupaus nojatuolimatkoista on toteutunut.