sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Aurinko paistaa lumikasaan

Perjantaina oli keväisen tuntuinen päivä. Aurinko paistoi ja linnunliverrystä kuului työmatkapuistikosta. Pitkästä aikaa leudonpuoleinen ja tuuleton keli houkutteli pitkille kävelyretkille.

Tänäänkin paistaa aurinko. Voimakas tuuli soittelee kattopeltejä ja pöllyttää lunta korkeista kinoksista niin, että aika-ajoin ilma on sakeanaan vaikkei taivaalta tule hiutalettakaan. Ikkunoista avutuvat lohduttomat maisemat. Katolta pudotetut lumikuormat ylettävät ikkunoiden alareunaan saakka ja valkoista on silmän kantamattomiin. Jos ei muistaisi viime kevään ihmeellisen nopeaa lämpenemistä ja lumikinosten haihtumista ennätysajassa taivaan tuuliin, olisi todella lohduton olo.

Toivon todella samantapaista kevään tuloa kuin edellisvuonna saimme kokea. Silloinkin maalailtiin uhkakuvia suurtulvista ja seisovista sulavesistä, mutta hupsis vain, ja lumi oli kadonnut. Jo nyt pihalla on sama lumimäärä kuin viime talvena, vaikka suurin osa lumisateista ajoittui silloin vasta helmikuulle, joten ennätyshanget ehtivät hyvinkin toteutua.

Talven suhteen olen kuitenkin jo 'voiton puolella'. Neljän aikoihin on valoisaa ja työmatkat taittuvat mennen tullen pirteämmissä tunnelmissa. Junat ovat viime viikolla takkuilleet tutuksi tulleeseen tapaan, tällä kertaa syynä taas tuo ohjainlaitevika. Onneksi aurinko on tuonut odotussessioihin lämpöä ja piristystä. Kun laitan silmät kiinni, voin haaveissa jo nähdä keväiset kukkaniityt ja rantatöyräät. Paistaa se aurinko vielä näihinkin kinoksiin.

torstai 27. tammikuuta 2011

Bel Paese - osa I Rooma




Tiistaina oli ensimmäinen Italia-luento. Ensimmäinen kaupunki neljän kaupungin luentosarjassa oli Rooma, tietysti. Luennon sisältö oli asiallinen ja opettajan omiin lomakuviin perustuva. Sellaisena ihan kiva, mutta vähän oli fiilis, niin kuin olisi kaverin lomakuvia käynyt katselemassa. Odotin ehkä liikaa syventävää tietoa taiteesta ja arkkitehtuurista, roomalaisten elämäntavoista ja muuta sisäpiiritietoa, jota kaupunkia ja kulttuuria hyvin tuntevan olisi voinut ajatella kertovan. No jokainen luento on luennoitsijansa näköinen. Kaikki vaan eivät ole villisti aiheeseensa eläytyviä tarinan kertojia.

Ei ilta hukkaan mennyt. Nyt tiedän missä olen käynyt! Roomaa kierrellessämme kartan luku jäi monesti sikseen ja vaikka kiipesimme sen seitsemästä kukkulasta parille ja autoilimme kaupunkiliikenteessä ja ympäristössä, niin nyt vasta osaan hahmottaa mitkä paikat meidän lomakuvissamme on. Gianicolossa sijaitsevan Garibaldin patsaankin tunnistan nyt isännän ottamasta kuvasta - itse en sen luokse koskaan löytänyt, vaan eksyin lasten kanssa saman kukkulan laella olevaan puistikkoon, josta oli kyllä loistavat näköalat.

Lukunurkassa olen edennyt Yöjuna Lissaboniin -kirjan loppuun. Jäin kaipaamaan Munduksen ja Amadeun tarinaa ja kirjan auki jäänyt loppu saa mielikuvituksen piirtelemään kirjalle erilaisia jatko-osia.

Tammikuun kirjavalintojeni ohessa lukaisin myös mainion Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät teoksen, joka sattui silmiini jonkun kirjablogin sivulta. Sain kirjan vain pikalainaan, sillä varauksia uudella niteellä oli jo useita. Tarina oli erikoinen. Pidin siitä, varsinkin alkuosasta, todella paljon. Erikoista oli myös tutustua kirjan kahteen erilaiseen lopetukseen. Minulle sattunut kirja oli blanc-versio, joten kaivoin netistä rouge-version loppukappaleet ja pidin kyllä enemmän 'omasta', ensin lukemastani loppuratkaisusta.

Junadekkarina luen tällä hetkellä Robert van Gulikin tuomari Deen Kiinalaisia kultamurhia. Gulik hallitsee kerrontansa kohteet, Kiinan historian, oikeuslaitoksen, taruston ja etiketin. Kummallista kyllä, hänen juonikkaita kirjojaan lukiessa tulee aina rauhallinen olo, niin kuin seikkailisi vehreissä metsissä ja suurten jokien äärellä.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kulttuuririentoja kaupunginteatterissa

Olipa harmin paikka, että unohdin kameran kotiin eiliseltä Helsingin reissulta. Mielelläni olisin ikuistanut valkeat, kinoksien keskellä lepäävät Kaisaniemen ja Hakaniemen maisemat tänne blogisivuille. Ehdin nimittäin kävellä Töölönlahden rannalla ja linjoilla jonkin aikaa kaikessa rauhassa, kun tällä kertaa aikatauluun jättämääni "VR-varaa" ei tarvinnutkaan.

Kävimme suvun naisporukalla katsomassa ratkiriemukaan Helsingin kaupunginteatterin näytelmän Arsenikkia ja vanhoja pitsejä. Mukavan rempseä tarina, jonka ehdottomasti parasta antia olivat Asko Sarkolan ja Esko Roineen mahtavat roolisuoritukset Martha- ja Abi-täteinä. Näytelmästä tarttui letkeä tunnelma vielä Paasitornin Teatterimenulle saakka ja porukalla heitimme huulta seljaviinistä ja Panaman kanavasta. Mahtavaa, että serkkutytössä riittää virtaa järjestää tällaisia kulttuuritientoja!


Olen aivan viimesivuilla Pascal Mercierin kirjassa Yöjuna Lissaboniin. En millään hennoisi luopua tarinasta ja pitkitän lukemista ja säästän sivuja tekemällä sivuloikkia kirjassa esiintyneisiin paikkoihin. Niinpä olen tarinan myötä ihastunut paitsi Lissabonin vanhoihin katuihin ja kahviloihin, erityisesti myös Coimbraan, Portugalin vanhaan pääkaupunkiin, jossa sijaitsee mm. Euroopan ensimmäisiin lukeutuva yliopisto ja juhlavan näköinen kirjasto Biblioteca Joanina.

Coimbran "löydettyäni" hullaannuin sen rauhallisiin puistoihin Jardim Botanico de Coimbraan sekä etenkin Jardim da Sereiaan. Kaupungista on useampia nettisivuja, kuvia ja videoita, joiden avulla nähtävyyksiin ja puistojen linnunlauluisiin, kesäisiin käytäviin pääsee tutustumaan. Videoiden myötä kuuntelin pitkästä aikaa myös portugalilaista kitaraa, etenkin Carlos Paredesin soitantaa löytyy usean videon verran.


sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Nojatuolimatkoja odotellessa

Mukavan lauhkean viikon jälkeen viikonloppu taas kipakassa pakkasessa. Eilen vilahti jo aurinkokin ja pakkanen painui illalla kahteenkymmeneen asteeseen. Nyt päivällä on mittarissa vielä reilut kymmenen astetta, mutta huomiselle sääennustus enteili lähes nollakeliä.

Koulukkailla on ensi viikolla luistelua, joten toivon, että ihan plussakelille ei mentäisi. Muutaman asteen pakkanen sen sijaan sopisi luisteluhommiin vallan mainiosti. Eilen pidettiin sitten taas luistimien nauhoitus- ja jalkaanlaittoharjoituksia. Kyllä se jotenkin alkaa sujua, ja onneksi mahtuivat vielä jalkaan.

Tammikuulle varatut kirjat kuluvat huimaa vauhtia. Heli Ilaskarin Kanarian saarista kertovan kirjan lukaisin jo. Se oli mukaansa tempaava ja varmaankin aika realistinen kuvaus ihanasta yrityksestä muuttaa maisemaa pakkasten seasta Espanjan lämpöön - ja sieltä takaisin. Tarinasta jäi sellainen tunne, että reissu ei silti hukkaan mennyt, vaikka pysyvää elinkeinoa ja olemista Kanarialta ei lähtijöille löytynytkään. Kokemuksia ja muisteltavaa sekä ystäviä kertyi senkin edestä ja elämän muutos johti pariskunnan asumaan uudelle paikkakunnalle Suomessa.

Yöjuna Lissaboniin teos on edennyt jo yli puolen välin ja on todella tajuntaa laajentava sekä katsetta avartava lukukokemus. Tarina poukkoilee Sveitsin ja Portugalin välillä ja kieputtelee mukaansa monenlaisia ihmisiä ja heidän kohtaloitaan. Kirjan avulla saa silmäyksen myös Portugalin historiaan, joka minulle entuudestaan oli aikalailla tuntematon. Kovasti tuo kuitenkin on saman kaltainen kuin Espanjalaisten samoihin aikoihin kokema Francon diktatuuri.

Junakirjana olen tällä välin uppoutunut Raymond Carverin novelliteokseen "Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta". Sen kanssa meinaan aina ajaa asemalta ohitse. Tarinat ovat arkisia, aikalailla tavallisista elämäntilanteista kertovia, riipaisevan tarkkanäköisiä katkelmia. Keskiöön nousevat juuri ne lausumattomat sanat ja taka-alalle vaietut tunteet. Paikkapaikoin aika lohdutonta ja surullistakin luettavaa, mutta samalla niin todellista ja lähestulkoon kuin omasta arjesta ammennettua.

Ilmoittauduin Opistolle neljänä iltana pidettävään luentosarjaan, joka käsittelee Italian kaupunkeja (Rooma, Napoli, Venetsia ja Firenze) sekä niiden kulttuuria. Esittelytekstissä mainittiin, että luennot käyvät hyvin "nojatuolimatkasta" kuhunkin kohteeseen, joten näitä odotellessa.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Sadepäivän Googlematkailua

Olen taannoin tullut tilanneeksi Geo-lehden espanjankielisen uutiskirjeen. Pitkästä aikaa avasin tänään tuon lehtilinkin ja päädyin mielenkiintoisille sivuille, joilla kerrottiin espanjalaisista historiallisesti mielenkiintoisista kaupunkikohteista.

Siitä se sitten lähti. Pitkän tovin tankkasin tekstejä Cuencasta, Salamancasta, Cordobasta ja Teneriffan La Lagunasta, jonka läpi olemme lomamatkoilla ajelleet matkalla lentokentältä Santa Cruziin ja sieltä edelleen milloin minnekin. Joku linkki johti googlempasiinkin ja sieltä alkoi matkailu pitkin kaupungin katuja.

Uteliaisuus johti La Lagunan jälkeen tutustumaan vielä minulle täysin tuntemattomaan Meridan kaupunkiin ja sieltäpä löytyikin matkailijan aarteita. Historiallinen härkätaisteluareena, amfiteatteri ja kaunis Guadiana-joki, jonka yli kulkee mm. Puente Romana -niminen ikimuinoinen kivisilta. Jonkin aikaa haahuilin streetview-näkymän avulla pitkin kaupungin katuja, joen vartta ja puistikoita. Mukavaa ja opettavaista ajanvietettä? Ainakin tuo helpotusta pahimpaan kesän kaipuuseen. Onneksi Meridan streetview-näkymät oli kuvattu syksyisenä ja märkänä päivänä, joten kaikkien suurin auringonnälkä ei päässyt kaivertamaan.

Meridassa ovat piipahtaneet ihka oikeasti myös pari löytämääni bloggaajaa:
avaramaa.wordpress.com
lulujajupi.blogspot.com

Huomenna alkaa taas koulukkaiden arki ja elämä palaa normaaliin uomaansa. Saa nähdä miten pitkään sadekeli pysyttelee niskassa ja pääsevätkö kouluissa harrastamaan hiihtoa ja luistelua kuten urheilutuntien ohjelmaan on kirjoitettu.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uudistuksia uuteen vuoteen




Hyvää alkanutta vuotta. Uuden vuoden innostamana blogisivukin sai uuden ilmeen ja kuvabannerin. Kauniita Ylläksen kesämaisemia katsellessa mieli hamuaa taas Äkäslompolon rantaan ja tuulisille tuntureille.

Kuvasta näkyy kuitenkin, että todellisuus on toista maata ja talvi parhaimmillaan. Katot notkuvat kinosten painosta ja lyhdyllä on komea luminen pipo. Ei siihen raaski koskea, pitää vain toivoa, ettei varsi käy liian hennoksi.

Kesän kaipuu näkyy myös kirjapöydälläni. Sinne saapuivat juuri Heli Ilaskarin kirja Oravanpyörästä Onnellisten saarille sekä Pascal Mercierin Yöjunalla Lissaboniin, joka osoittautui kooltaan oikein tiiliskiveksi. Näiden tarinoiden parissa oletan pääseväni mukavasti helmikuulle saakka ja onhan tallessa hätävaraksi vielä muutama Peter Kerrin Mallorca-tarina.