torstai 30. joulukuuta 2010

Kirjavat kalat ja kauniit korallit



Joulu sujui perinteisin herkuin ja mukavan rennoissa tunnelmissa. Lahjoja saatiin ja annettiin ja saatiin myös nauttia puhtaan valkeasta maisemasta. Joulupäivänä maltettiin sentään lähteä myös pienelle lenkille, vaikka pakkanen rouskauttelikin tuulisessa säässä nenänpäätä ja poskia.

Nyt kuitenkin on paluu arkeen jo alkanut ja lumikinosten seassa vaivaisesti möyrivien junien kanssa pian viikko temmelletty. Alkuviikko sujui pehmeän laskun merkeissä N-junan leppoisassa kyydissä puksutellen, mutta nyt loppuviikolla junia on yritetty körmyyttää normaaliin aikatauluun, siinä kovin hyvin onnistumatta. Tänään istuimme Savion ja Keravan välisellä taipaleella ja odottelimme ratapihan tyhjentymistä edeltävistä vuoroista. Pääsimme sentään perille asti yhdellä istumalla minkään osasen rikkoutumatta.

Joulun pyhinä oli aikaa katsella menneiden lomien kuvasaalista ja myös minä pääsin nyt kunnolla tutustumaan siihen vedenalaiseen maailmaan josta pojat olivat Egyptin reissulla niin riemastuksissaan. Ihmeen hyviä kuvia perheen mies on näppäillyt. Kalojen kauniit värit ja korallien eksoottiset sävyt ja muodot välittyvät yllättävän hyvin kuvien kautta. (Kuvaa klikkaamalla pääsee kuvakirjastoon, jossa vedenalaisia maisemia voi katsella suuremmassa kuvakoossa.) Sen verran onnistuin snorkkelia kokeilemaan minäkin, että näitä kuvia katsellessa saatan tuntea kielellä suolan maun ja kuulla aallokon pauhun. Kaunista on, eikä ihmetytä se sankkalukuinen sukeltelijoitten määrä jonka rannalta näin vedessä pyllyilevän. Ensi kerralla hankin minäkin sellaiset suuret katselulasit ja vankan vatsan alle sijoitettavan lauttamaisen kellukkeen, jollaisten päällä näin venäläismaatuskoitten polskuttelevan kaloja ihastelemassa.