lauantai 23. lokakuuta 2010

Kyllä juustossa löytyi!



Tuli opittua taas roppakaupalla uutta. Kävin suht' extempore Ravintola Pörssin Juustonäyttelyssä ja sain tutustua ihaniin kotimaisiin juustoihin, joista moni oli tuttu jo entuudestaan, suosikkikin, mutta moni myös aivan uusi tuttavuus. Uusista tuttavuuksista osa oli sellaisia, jotka tulevat vasta tänä syksynä markkinoille, kuten levittyvä Aura, tutun sinihomejuuston voileipäkakkuihin ja joulupipareiden päällyksiin sopiva tuttavuus. (Suuri purnukka on kuulemma ollut jo saatavana, mutta nyt syksyllä tulee myös kotitalouksiin sopiva pikkuinen parin sadan gramman purnukka). Myös Arlan savunmakuinen Pohjanpoika oli uusi tuttavuus, joka on saatu kauppoihin nyt syksyllä.

Tilaisuus oli mukavan letkeä. Salia kierrettiin sen reunoilla sijainneitten maistelupöytien kautta keskelle, jossa sai tutustua ruusukkein koristeltuihin voittajiin sekä sarjoissa kilpailleisiin juustoihin. Osallistuin myös kilpailuun, jossa oli määrä tunnistaa eri juustolaaduille sopiviin raastimiin/höyliin ynnä muunlaisiin vempeleisiin, joilla erilaisista ulkomaan juustoista yritetään päästä osille. Tunnistimme helposti Stilton-juustoille tyypillisen "lapion" sekä pienen pähkäilyn jälkeen Mozzarella-leikkurin, mutta sitten meni arvailuiksi.
Otimme matkaan myös Juustonaisten hakemuslomakkeen, mahdollista liittymistä ajatellen, mutta se asia vaatinee vielä vähän kypsyttelyä; kuten hyvä juustokin.

Muuten viikko on ollut yhtä hervotonta hemorataa.
EMG-tutkimus todisti, että alkuperäinen diagnoosi oli oikea ja vaivani on G7 niskanikaman välilevyssä, joka on pullistunut ja painaa hermojuurta. Saikkua tuli siis lisää marraskuun alkupuolelle saakka. Toisaalta pullistuma on jo alkanut vetäytyä takaiisin - keskisormessa on jo tunto - joten vahvoja toiveita on, että pian etusormikin pelittää. Lenkkeilyä siis ja kevyttä irrottelua ja venyttelyä pitäisi nyt harrastaa. Ei "kenokaulauinnille", iskeville liikkeille ja rajuille rytkäyksille. No, onneksi en harrasta kuntonyrkkeilyä tai tennistä.

Mikäpäs tässä on ollessa. Lueskelen, siivoilen ja yritän päästä / saada aikaiseksi liikkumaan lähtemisen, ensi viikko on täällä koululaisten syyslomaa, joten seuraakin on tiedossa, josko vaikka tutustuisin lähemmin siihen vesijouksuun.