sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Ruusujen aika



Tyttären synttäreitä vietettiin eilen. Varsinaisesti täysi-ikäisyys koittaa vasta maanantaina, mutta silloin ei ehdi kahvitella kun yo-kirjoitukset painavat päälle kaiken aikaa. Tein vadelma-luumukakun ja juhlaa vietettiin pienessä piirissä sisarusten ja isovanhempien seurassa. Kyselin mahdollisista 'remujaisista', että josko pitäisi varustautua evakkoon lähtöön, mutta ei sellaistakaan ole tiedossa - ainakaan ennen kirjoitusten loppumista eli lokakuun alkupuolta.

Satanut on tasaisesti, ja paistanut. Juuri kun päätin, ettei pihatöihin ole mitään asiaa, ja otin esiin silistysraudan, väläytti aurinko taivaan kultaiseen hohteeseen. No sitä kesti vain hetken, ja sitten taas tuli täyttä tihkua. Mies pyörii takapihalla ja aloittelee ulkogrillin asennusta. Kovasti näyttää raudoitusmateriaaleja keräilevän ja kalliomurskaa kärräilevän. Vesiaiheen muotoakin pitäisi nyt kuulema hahmotella tarkemmin. Pitäisi määrittää tulevan vesipinnan korkeutta ja sen sellaista, ennen kuin alustakumin voi asentaa ja edetä urakassa. Täytynee siis ottaa ohjelmaan pihakatselmus ja samalla tutkailla miten jaetut arovuokot ja korallikeijunkukat voivat, vettä niille ainakin on piisannut.

Minä olen pihatöitten osalta jo heittänyt rukkaset naulaan. Kirjoissa sen sijaan vaeltelen pitkin puutarhoja ja yritän ammentaa niistä oppia ja ideoita ensi kevättä varten.

Ahmin pikalukuna Hanna Tuurin uusimman "Vihreän saaren puutarhoissa" ja yhä edelleen vaeltelen valveunissani rehevän saarivaltakunnan monissa puistoissa. En tiennytkään, että Irlannin ilmasto on niin suotuisa, että siellä kasvavat niin liekki- kuin nenäliinapuut ja monenlaiset magnoliat. Kirja on ihana, Tuurin kieli on maalailevaa ja jotkut hänen kuvaamistaan maisemista avautuvat silmien eteen lähes pikkutarkasti väreineen, valoineen ja varjoineen.

Pihalla vaaleanpunainen jaloruusu Prinsessa Elisabeth on innostunut kukkimaan säitten viilennyttyä. Alunalkaen kahdestatoista taimesta on jäljellä enää kolme, kaikki muut ovat kymmenen läpikäydyn talven aikana paleltuneet tai muuten tukehtuneet, tummanpuhuvat Europeanat eivät menestyneet näinkään hyvin.

Parhaillaan näyttää olevan sateeton hetki, siispä lähden vedenpintaa hahmottelemaan.