torstai 27. toukokuuta 2010

Kolme kaunista naista - monikulttuurinen Suomi

Aamulla, taivaltaessani Helsingissä junaseisakkeelta työpaikalle, tuon vajaan kilometrin matkan, tuli minua vastaan kolme kaunista naista.

Ensimmäinen, musta kaunotar muhkeassa pallokampauksessaan juoksi vastaan lujaa vauhtia kirkaanpunaisesta lippalakistaan kiinni pidellen ehtiäkseen juuri laiturille pysähtyneeseen junaan. Paksu kultakääty hypähteli ja kimalteli kaulalla ja lippiksen kanssa saman väriset punaiset kengät vilkkuivat vinhassa vauhdissa. Kasvoilla oli iloinen ilme vaikka vauhti kiristeli poskissa. Kerkisi!

Parin sadan metrin päässä, laiturilta alas johtavan luiskan kohdilla kohtasin siron, tumman, piirteiltään jotenkin egyptiläisvaikutteisen naisen, joka oli pukeutunut pitkään housupuvun peittävään, edestä soljella kiinnitettyyn liiviin ja huiviin.

Alikulun päässä vastaani tuli naisista kolmas, pitkä ja ryhdikäs, kokovartalon verhoamaan huiviin pukeutunut nainen. Suklaanruskeat kasvot vain näkyivät saman sävyisen, ruskean ja kiiltelevän kankaan aukosta.

Kaikki naiset kiiruhtivat aikaisin aamulla kohti ruuhkajunaa, jossa olin jo samaisen aamun aikana ehtinyt kuulla montaa kieltä ja monenlaisella murteella puhuttua suomea. Etenkin pääkaupunkiseudun junissa näkee todella hyvin kuinka Suomi kansainvälistyy. Useimmilla aamuruuhkan kulkijoilla lienee myös työ taikka opiskelupaikka ja sitä kautta oma oksansa maassamme. Omien lasten ystäväpiiri on myös paljon värikkäämpi ja monikielisempi kuin omani konsanaan. Netin ansiosta myös lomareissuilla tavatut tuttavuudet säilyvät "sisäpiirissä" ja kielitaito karttuu viestittelyn myötä.

Junatuttavuuksien kanssa juttelemme matkoista, vaihdamme mielipiteitä kohteista missä kukakin on käynyt ja usealla myös lapset ovat vaihto-oppilaina maailmalla. Luulisi sieltä olevan tuomisina uusia ajatusmalleja ja avartavia seikkailuja.

Junalukemisenani on Jukka Mannerkorven Ranskalaisia makupaloja. Se on hersyvästi kirjoitettu ja huumorilla terästetty, syvälle keittotaidon, gastronomian, taiteen, tieteen ja talousmahtien historiaan porautuva kirja. Näkökulma on keittiölähtöinen ja kietoo historian tapahtumat keittotaidon kehittymisen valossa aina ensimmäisistä säilyneistä alan aikakirjoista tähän päivään. Suosittelen kaikille Euroopan historiasta kiinnostuneille, vaikka ruoka-asiat eivät niin kiinnoistaisikaan.

Olisi kiinnostavaa tietää minkälaista ruokaa laitetaan noiden kolmen kauniin naisen keittiössä.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Sisälläni asuu pieni britti

Ensimmäisen kerran keväällä leikattu nurmikko ja parhaassa kukassaan loistavat tulppaanit ovat mieltä virkistävä näky.



Olen kaivanut ja kaaputtanut, repinyt ja raastanut, nyhtänyt ja nylkenyt irti kaikki mahdolliset voikukan lehtiruusukkeet ja nuput, jotka nurmikkoparkaamme miehittävät. Nyt ikkunaperspektiivistä katsoen nurmi on tasainen, sileä ja kaikin puolin A-luokan pelikenttä, mutta kuhan askel johtaa pitemmälle, avautuvat silmien eteen aukkopaikat. Sammal rehottaa kukkapenkkien ympärillä sekä kuusen alla ja myyrän kolot rei'ittävät somasti keskikenttää. Tramboliinin varjostama läiskä on kalju vielä kokonaan ja monessa kohdassa on toivomisen varaa. No, vastahan kesä on alussa.

Siinä missä ihailen Italian reissujen mieleen nostamia vapaana kasvavia unikkoniittyjä ja ranskalaisia, reheviä laventelipeltoja, huomaan pikkutarkasti nyppiväni pois ylipitkiä heinän korsia sieltä sun täältä. En saa minuutinkaan rauhaa istuakseni pihakeinussa, vaan taas silmään ehättää joku hörstöpörriäinen, joka on käytävä nyhtämässä pois. Eija Klaucke kertoi jossain puutarhaohjelmassaan, miten hän opiskeluaikoinaan Englannissa sai nähdä kuinka kukkapenkkien reunoja leikattiin saksien kanssa siisteiksi. Siihen en ole vielä ryhtynyt, mutta kitken kyllä kaiken aikaa - vähintään joka toisella askeleella. Onneksi piha on pieni.

Sain maalattua pihapömpelin seinät vihdoinkin. Vielä odottaa räystäslautojen ja ikkunapokien valkaisu-urakka, mutta sade saapui sopivasti tauottamaan työtä. Sain aikaiseksi henkisen päätöksen, että hirsikehikon ristinurkissa joka toinen "siipi" tulee valkoiseksi ja toinen vastaavasti saa olla seinän kanssa saman värinen, eli auringonkeltainen. Koko talvenpa olen asiaa pähkäillyt, mutta pensseli kourassa päätös oli helppo tehdä!

Viherpeukaloilta tilaamani valmisperennapenkit voivat edelleen hyvin! Ne ovat selvinneet koitoksistaan, vain yksi taimi on kuollut. Huonommin näyttää käyneen monta vuotta sitkeästi sinnitelleille imukärhövilliviineille, niissä ei näy elonmerkkiä vieläkään. En ole niitä vielä hennonut kuolleiksi julistaa, mutta pahaa pelkään. Liekö myyrä popsinut juuret suuhunsa, vai mikä kumma niille on tullut?

Uunista tuoksahtaa nenään kevään ensimmäisen raparperisadon tuotos. Raparperi keikaus. Piirakka tehdään niin, että raparperin palat karamellisoidaan fariinisokerissa ja laitetaan paistovuoan pohjalle, päälle kumontaan sokerikakkutaikinaa taikka vaihtoehtoisesti murotaikinaa. Paistetaan, annetaan jäähtyä ja syödään vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera.

torstai 20. toukokuuta 2010

Joen yllä tuomen kukkia, rentukoita rannoilla


Jos jotain kritiikkiä pitäisi tästä pikaisesta kevään tulosta sanoa, niin sen voisin miinuksen puolelle pistää, että rusokirsikan kukkapilvi jäi pelkäksi haaveeksi. Ja niinkun minä olen kameran kanssa vaaninut ja vahdissa ollut kaiken kevättä. Nyt kevät koitti kuitenkin niin äkkiä, että punaruskeat lehdet puhkesivat puihin jo ennen kuin kukkanuput ehtivät avata terälehtensä.

Tuomien kukinta sen sijaan ylittää kaikki odotukset ja joka aamu ylittämäni joki on nyt satumaisen kaunis, kun valkoisia kukkia pursuvat oksat riippuvat runollisesti veden yllä. En muista myöskään nähneeni milloinkaan näin komeasti kukkivia Salavia, tai sitten vain havainnoin kaikki puut ja kasvit nyt paremmin kuin vuosikausiin.

Vihreän kullan reitiltä jäi mieleen monta kaunista kesämaisemaa, mutta kukkapuita en Saimaalla vielä nähnyt, ehkä siellä vähän myöhemmin kukkivat. Huomasin myös, että valkovuokot, jotka täällä etelässä peittävät nyt kaikki metsän pohjat yhtenäisenä mattona, puuttuivat sikälaisestä maisemasta kokonaan. Sen sijaan kaikkien ojien ja rantojen ja jokien varsilla kasvoivat auringon keltaiset rentukkamättäät.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Vihreän kullan reitti ja kaunis Saimaa

Lukuisat ovat Suomi-neidon piilotetut helmet, ei niitä helposti löydä, mutta jos jaksaa olla sitkeä, niin vaivat kyllä moninkertaisesti palkitaan.



Kiersimme kevään ensimmäisen helteisen, ja helatorstain ansiosta pitkän vapaan viikonlopun Vihreän kullan kulttuurireitillä. Aloitimme reitin nähtävyyksien metsästyksen Mäntyharjun Asemakylältä ja jatkoimme sieltä Ristiinaan, jossa kiersimme kaunista kirkonkylää ja kävelimme pitkin kreivinpolkua. Polun varrelta löytyy mm. Yrjö Maunu Sprengtportenin virkatalo sekä Brahelinnan rauniot.

Sää suosi retkeä lämpimillä ja aurinkoisilla päivillä ja öillä. Enää ei Römpötin kaasulämmitystä tarvinnut käytellä, ennemminkin hiki meinasi vaivata öiseen aikaan. Öitä vietimme Puumalan Lietvedellä, Sulkavalla ja Anttolassa. Saimaan vesi oli raikasta ja todella puhdasta ja kirkasta. Virkistävää siinä oli aamu-uinnilla pulahtaa. Lietvedellä onnistuimme jopa näkemään norpan uimassa!

Näiden neljän "karkupäivän" aikana kotipiha on lehahtanut kukkaan. Atsaleassa on lilat nuput ja tulppaanit ja narsissit ovat jo täydessä terässä. Näyttää myös sille, että ainoastaan yksi malva, kovia kokeneista Kesän taika ja Purppurataivas -perennapenkeistä on paleltunut. Kaikki muut ovat nostaneet uutta kasvustoa juuristaan.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Luvassa lämmintä säätä

Tytär lähtee kouluryhmänsä kanssa viikoksi Puolan Gdyniaan, josta löysin hyvät tiedot oheiselta plazan sivulta. Toivonpa, että siellä on jo keväisen lämmintä, sillä aikovat heti ensimmäiseksi mennä tutustumaan dyyneihin.

Säätiedot lupasivat lämmintä säätä tänne meillekin ja kyllä se tulisikin tarpeeseen. Onneksi viime yö oli lämmin, asteita näytti yöllä kolmen aikaankin olevan samat seitsemän astetta kuin puolen yön aikaan, kun vihdoin päästiin nukkumaan surkean lätkämatsin jälkeen. On se kummallista miten pitää itseään kiduttaa mokomalla pelillä! Ja huomenna taas uudelleen...

Lämpöä toivon myös sen takia, että odottelen silmät tarkkana rusokirsikoiden kukkaan puhkeamista. Toiveeni on kerrankin vangita kuviin koko vaaleanpunaisen kukkavaahdon kauneus. Kukintaa vaan kestää hyvin pienen hetken ja jos sateet osuvat pahasti kohdilleen liiskautuu koko kauneus hetkessä maan pintaan. Tähän olen varautunut kulkemalla kamera valmiina äkillisen kukkaan puhkeamisen varalta.

torstai 6. toukokuuta 2010

Vaikka kylmä hallayö, toiveet usein maahan lyö

Jatkan taistelua taimieni puolesta ja katselen viime kesän kuvia sparratakseni sisäistä puutarhuriani.













Kuvassa kukkaistutuksia Mira Portessa

Täällä kotikonnuilla on yöpakkasia piisannut. Joka aamu on saanut ravistella taimien peittona olleista harsoista, lehdistä ja vahakankaista jääkökkäreitä ja kiviä irti. Kiviä siksi, että peitteiden painona olleet kivenmurikat ovat jäätyneet niihin kiinni! Täytyy nostaa kukkasille (ja Viherpeukaloille) hattua, jos nämä taimet tästä kylmäkäsittelystä hengissä selviävät.

Ja kun kerran pihailmoja ei ole tullut, olen uponnut taas kirjoihin. Luen parhaillaan Francesca Marcianon kirjaa Afrikan taivas. Se on hyvin erilainen Afrikka-kuvaus kuin aiemmin lukemani romanttiset Blixenit, Hemingwayt ja muut savannikertomukset, Mma Ramotswe -dekkareista tai Kigalin kakkukaupan maailmaa parantavasta kerronnasta puhumattakaan.

Marcianonkin kirjan tapahtumapaikka on Kenia, mutta tapahtumien ajankohta on lähellä nykypäivää ja kerrontaan solmiutuu myös kaikuja Somalian ja Ruandan sodasta. Marcianon kieli ja tapa kirjoittaa on ihanan kevyt ja mukaansa tempaava. Mombasaankin alkoi tehdä mieli tästä kuvauksesta: "Kaupunki toi mieleeni Etelä-Italian, sillä oli napolilainen sielu. Se oli kuuma ja meluisa ja rappeutunut, mutta eläväinen ja kansainvälinen; joka ainoalla vanhalla miehellä, joka istui jalat ristissä torin varjoissa omien vihanneskekojensa välissä oli sufifilosofin tai sulttaanin kasvot. Heti vaistosi, että kaupungilla on historia."
Niinpä niin, siellä se kummittelee taas tuo Italia. Etelä-Italia onkin vielä käymättä.

Italiasta tuli mieleen, että ruusupenkissä kasvavat laventelit näyttävät selvinneen taas talvesta hengissä. En silti vieläkään uskalla ryhtyä niitä jakamaan, vaikka kovin puuvartisia ovatkin. Sinne ne varret piiloutuvat mirrinminttupehkojen keskelle kuitenkin. Niin että kävipä uusien taimien miten hyvänsä, niin mirrinminttua, laventelia ja alppikärhöjä saa ihailla myös tulevana suvena.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Ruusun puna poskilla - ja piikki sormessa

On niin hikiki.

Viime sunnuntaina pihanurmikko oli haravoinnin jäljiltä kuin biisonin turkki - hallavan beige ja pitkänukkainen. Nyt aurinkoisissa kohdissa piipottaa jo hentoa vihreää ja krookukset hehkuvat riemukkaasti. Tänään pääsin kunnolliseen perennahurmioon ja "Purppurataivas" on nyt istutettu. "Kesän taika" odottelee vielä laatikoissaan, eli aiemmin mainitsemani taimet saapuivat perjantaina. Esitelehdykkä lupasi toimituksen toukokuuna aikana, joten ainakaan viivästyksestä ei voi syyttää. Minun suunnitelmiini nähden taimet tulivat vähän liian aikaisin. Meillä on ojan pohjalla vielä lunta, ja Alppiruusun lehdet vielä supussa maata kohti, routaa siis on vielä jäljellä.

Päätin perustaa kohopenkin, josta syystä on hiki: Kottikärryn kanssa olen kurvaillut multakasalta kukkapenkille, jotta arat kasvivarpaat eivät kylmettyisi heti alkutekijöihinsä. En uskaltanut antaa juurakoitten ja taimipottien odotella laatikossa, sillä "hengitysaukoista" pukkaa vihreää versoa jo nyt!

Siinä hengähdystaukojen aikana pöyhin risuja kompostissa ja eikös sormi osunut ruusun oksaan. Kirveltää ikävästi, mutta siitäs sain kun en käytä hanskoja elikkäs muita suojaimia. Minun mielestäni pihahommien juju on, että saa iskeä kädet multaan, saveen tai piikkeihin... ja tuntea maan ja sen matoset käsissään.

Hagon reissun paluumatkalla otetuista Fagervikin kuvista ja videon pätkistä sain koostettua ensimmäisen täysin omatakemän videon:



Tutitanata on vielä turhan paljon, kun videot on vapaalla kädellä otettu ja ensimmäistä kertaa olen "pappia kyydissä". Kaiken lisäksi Bloggie-kamerassa olisi 360 asteen objektiivikin (jonka takia sen ostinkin), jolla varmasti voisi asiaa auttaa, mutta eihän se koskaan ollut taskussa kuvaushetkellä!