lauantai 10. huhtikuuta 2010

Villejä syöminkejä


Miltähän tuntuisi ruokailla linnun lailla: karusellissa pyörien, pää alaspäin. Sillä tavalla kieppuen syö parhaillaan parvi sinitiaisia männyn oksaan ripustetuissa talipalloissa.

Eilen junaa odotellessani näin kun haukka nappasi pulun kiinni ilmassa. Ei ollut puluparalla siinä koitoksessa mitään sanavaltaa. En olisi tullut huomanneeksi koko tapahtumaa, ellei lokkiparven kirkuna olisi kiinnittänyt huomiotani. Tähyilin niitä ja huomasin kuinka lokit säikyttivät katolla oleilleen puluparven lentoon ja pian sen jälkeen taivaalla kaarteli kaksi haukkaa. Toinenkin haukoista teki äkillisen syöksyn maata kohti, mutta sitä en nähnyt johtiko se tulokseen.

Junassa luen tällä erää Marsha Mehran kirja Lumoavien mausteiden kavila. Se kertoo persialaisista sisaruksista, jotka ovat paenneet Iranin levottomuuksista Englantiin. Kirjassa sisarukset muuttavat irlantilaiseen pikkukylään ja perustavat sinne persialaista ruokaa tarjoavan Kahvila Babylonin. Herkullinen kirja. Jokaisen luvun alussa on resepti ruokalajista ja luku kertoo ruokaan ja sen nauttijoihin liittyvää tarinaa mausteisen tihkuvasti ja sopivasti mystiikkaa ympärilleen pirskotellen.

Kevät näyttää etenevän harppauksin. Naapurin eteläpihassa jo lumikellot kukkivat.