torstai 7. tammikuuta 2010

Jääkukkasia, ruusuja ja vuokkoja

Paluu arkeen tuntuu sujuvan rauhallisesti ja on mukavaa, että koululaiset saavat aloitella pehmeällä laskulla, huominen vielä ja sitten taas pari päviää vapaata. Lisää lunta tulee kaiken aikaa ja pakkanen on kymmen asteen korvilla. Liikenteellisesti ei olisi voinut paremmin mennä. Juna lähti aamulla aikataulun mukaan leppoisasti N-tunnuksin, joten pääsin yhdellä istumalla perille saakka ja illalla myös takaisin. Junakirja etenee verkkaisessa vauhdissa hyvää tahtia ja pian on aika valita uusi tarina. Työkaveri onkin jo tuonut läjäpäittäin lisää kiinnostavia ehdokkaita.

Pakkasten on luvattu riittävän koko tammikuun ajan ja hyvinhän niihin olen jo alkanut sopeutua. Onpa alkanut hanskoja ja pipoja löytymään minullekin, sekä paremmin pakkaseen sopivat kengät - tosin vasta pakon edessä. Ehkäpä voisinkin oppia sään mukaisen pukeutumisen ja alkaa nauttia talvikeleistä. Eihän sitä koskaan tiedä. Ainakin pitkät pakkaset nopeuttavat prosessin kulkua!

Ehkäpä junassa lukemani Tokion ja Kioton kuvaukset saivat mielen vaeltamaan puistoihin ja kukkasiin. Ihaillessa ikkunasta talvisia maisemia ja jääkukkasia, teki mieli askarrella jotain kesäistä ja mieltä lämmittävää, niinpä leikittelin kukkakuvien kanssa.